Marja-Leena Tiainen: Hiekalle jätetyt muistot

Miksi valitsin kirjan?

Löysin kirjan kirjaston hakutoiminnon kautta, kun etsin uusia matkakirjoja luettavaksi. 

Kirjan kansikuvan aurinkoinen hiekkaranta, kirkkaan sinisenä kimmeltävä meri ja vehreä palmupuu, sekä haikeutta ja surua herättävä nimi kiinnittivät huomioni ristiriitaisella olemuksellaan. Miksi kirjan nimi on niin surullinen, kun hiekkaranta on monille ihmisille iloinen asia?

Kirjan kuvauksen avattuani ymmärsin naiiviuuteni - hiekkaranta voi olla monille paikka, jossa he ovat rentouttavan rantaloman ja yhdessä vietettyjen päivien aikana nähneet rakkaansa viimeisen kerran elossa.

Voiko valtavasta surusta selviytyä?

Khao Lak, Thaimaa 26.12.2004

Kaunis, lämmin aamu lomaparatiisissa.

7- vuotias Emma on isän kanssa rannalla,

kun mereltä vyöryy iso aalto, tsunami.

Emman äiti, isä ja pikkuveli kuolevat.

Vuosia myöhemmin Emma palaa Khao Lakiin.

Hiekalle jätetyt muistot on koskettava tarina surusta.

Se on myös kertomus selviytymisestä ja toivosta.

Muistan hämärästi katsoneeni yhdessä vanhempieni kanssa televisiosta uutisia tapaninpäivänä sattuneesta tsunamista, jossa kuoli valtava määrä paikallisia ja paratiisisissa lomailevia turisteja. Valtavat vesimassat vyöryivät mereltä sisämaahan tuhoten mennessään kaiken tieltään.

Kodit ja hotellit tuhoutuivat, perheet hajosivat. Monien ihmisten kohtalo ei koskaan ratkennut, eivätkä omaiset saaneet rakkaitaan takaisin kotiin aaltojen kuohun viedessä heidät mukanaan merelle.

Vuosien varrella olen katsonut tapaninpäivän tsunamista kertovia dokumentteja, mutta tapahtuneesta kertovaa kirjaa en ole milloinkaan lukenut. Joulukuun koittaessa ja (kirjoitushetkellä) tapaninpäivän lähestyessä ajattelin, että ajankohta kirjan lukemiselle voisi olla sopiva. 

Kirjan lukemalla voisin omalta osaltani kunnioittaa parikymmentä vuotta sitten tsunamissa menehtyneiden muistoa.

Erityisiä mainintoja kirjasta

Hiekalle jätetyt muistot on selkokirja. 

Kirjan fontti on isokokoista ja lauseet lyhyitä, pelkistettyjä ja helposti ymmärrettävästi kirjoitettuja. Kirjan kappaleet ovat muutaman sivun mittaisia.

Kirja sopii erityisen hyvin heille, jotka kokevat lukemisen hankalaksi heikon lukutaidon, heikon suomen kielen taidon tai jonkin vamman vuoksi. Jos lukuharrastuksen aloittaminen tai paksuun romaaniin tarttuminen on tuntunut vaikealta, voi selkokirja helppolukuisuutensa ansiosta madaltaa kynnystä lukuharrastuksen aloittamiselle.

Ikärajaa selkokirjan lukemiselle ei ole. 

Lukukokemus kirjan parissa

Kuten blogista saattaa huomata, luen aika paljon kirjoja. Tästä syystä Hiekalle jätetyt muistot oli itselleni nopea luettava. Luin sen yhdellä kerralla alusta loppuun asti.

Koskettava tarina kertoi yhdeksäsluokkalaisesta Emmasta, joka selvisi perheestään ainoana hengissä kohtalokkaana päivänä. Emma matkustaa isoäitinsä kanssa Khao Lakiin etsimään Emman vedestä puun oksalle turvaan pelastanutta miestä kiittääkseen häntä. Matkan aikana Emma käy Pakarang Beachilla jättämässä hyvästit perheelleen ja katsomassa merta, jonka synnyttämissä tsunamiaalloissa hänen äitinsä, isänsä ja pikkuveljensä kuolivat.

Ensikosketus selkokirjaan oli kiinnostava kokemus. 

Pelkistetyt ja yksinkertaisesti kirjoitetut lauseet jättivät omalle mielikuvitukselle liikkumisen varaa ympäristön ja tapahtumien maalailuun, kun kirjailija ei ollut tehnyt sitä lukijan puolesta. Kaikki turhat henkilöiden keskenään käymät keskustelut ja ylimääräinen kuvailu oli jätetty kokonaan pois, mikä mahdollisti tarinan määrätietoisen ja sujuvan etenemisen. Näinkin pelkistetyllä tyylillä on mahdollista kirjoittaa lukijaa koskettava tarina. 

Olen iloinen, että löysin selkokirjat, koska ne tuovat kokeneellekin lukijalle pientä vaihtelua lukurutiiniin. Toisinaan on mukavaa tarttua helpompilukuisempiin kirjoihin, joiden lauseita ei tarvitse lukea useaan otteeseen sisäistääkseen sen sanoman. 

📖

Oletko lukenut selkokirjoja? 

Nenne Hallman, Ina Ruokolainen, Suvi Ahola: Kolmen naisen matkakirja

Etsiessäni kirjaston matkailuosaston kirjojen joukosta inspiraatiota hitaaseen kotimaan matkailuun huomasin kolmen naisen yhdessä kirjoittaman matkakirjan. Kiinnostuin siitä, koska en ole aiemmin lukenut kirjaa, jolla on useampi eri kirjoittaja.

Halusin lukea naisten kokemuksista kotimaan matkailusta ja mielikuvissani matkata kolmen ystävyksen seurassa ympäri Suomea. Toivoin löytäväni kirjasta uusia, ennen kokemattomia matkailukohteita.

Lähde mukaan uutta avaaville kotimaan matkoille! Kolmen ystävyksen yhteinen reissukirja osoittaa, että läheltäkin voi löytyä jotain ennen kokematonta ja vaikuttavaa.

Kolmen naisen matkakirja tekee kiehtovia katsauksia historiaan, luontoon ja geologiaan. Se tutkii arkkitehtuuria ja mielenkiintoisia ihmisiä sen takana, vierailee paikallisissa kahviloissa, pienissä museoissa ja erikoisissa yöpymispaikoissa. Matkaa tekevät ystävykset pohtivat myös elämää ja säikeitä, joiden voimalla ystävyys on kestänyt jo neljäkymmentä vuotta.

Kirja toimii mainiona matkaoppaana kotimaan reissuilla. Kirjassa kuljetaan hitaasti syntymämaata ristiin rastiin tutuista kohteista piilossa pysyneisiin helmiin, joiden takaa paljastuu ihmeellisiä tarinoita ja suurta intohimoa.

 

Lukukokemus kirjan parissa

Kirja oli mukava ja nopea luettava sen mukaansa tempaavan tekstin ansiosta. Tuntui kuin olisin lukenut kolmen ystävyksen toisilleen lähettämiä kirjeitä, joissa he innolla kertoivat matkakokemuksistaan ja tulevista matkasuunnitelmistaan. 

Kirjan runko olikin mielestäni järkevästi rakennettu: kirjoittajat saivat kukin vuorollaan kertoa omasta matkastaan Suomen rajojen sisäpuolella, jonka jälkeen kaksi muuta kommentoivat vastauksessaan matkalla nähtyä ja koettua. Kommentit omalta osaltaan täydensivät kirjoittajan matkakokemusta ja antoivat siihen uusia näkökulmia.

Suomessa tehdyt matkat olivat kekseliäitä ja osoittivat, että uusia paikkoja nähdäkseen ei aina tarvitse lähteä ulkomaille. Kotimaanmatkan voi rakentaa jonkin teeman ympärille, kuten Ina Ruokolaisen tekemä matka Hämeen härkätietä pitkin ja Nenne Hallmanin kuvaama kaupunkimatka Kuopiossa Minna Canthin jalanjäljissä.

Suosikikseni kirjassa mainituista matkakohteista nousivat kuitenkin kesämökin järvellä suppailu lumpeidenkukkia etsiskellen ja kodin läheisyydessä lenkkeily. Uusia elämyksiä, kokemuksia ja kauneutta nähdäkseen riittää, että on valmis astumaan kotikynnyksen yli ja aistimaan ympäristöä turistin lailla avoimin mielin.

Kolmen naisen matkakirja oli ihana piristysruiske lukemieni matkakirjojen joukossa. Ihanaa, että ystävykset keksivät yhteisen projektin, jonka parissa puuhailla eläkepäivien ohessa. Kirjan luettuani lisäsin lukulistalleni näiden kolmen naisen vuonna 2022 ilmestyneen kirjan Kolmen naisen kirjeitä.

Sesse Koivisto: Rakkaat ja raivostuttavat eläinystävämme

Olin kirjastossa uskollisen lukulistani kanssa etsimässä itselleni lomalukemista. Löysin kaikki haluamani kirjat, mutta en on ollut vielä valmis poistumaan kirjaston hiljaisuudesta. Ajattelin käyttää kiireettömän päivän hyödykseni ja vain kuljeskella kirjaston rauhallisia käytäviä pitkin.

Kuka tietää, voisin vaikka kuljeskelun lomassa löytää uskolliselle lukulistalleni lisää täytettä!

Astelin luontokirjojen osastolla, kun huomasin kirjastovirkailijan kirjahyllystä esille nostaman vaalean kirjan. Kansikuvan todella kauniisti piirretty kettu, gorilla ja leopardi sekä kirjan nimi vetivät puoleensa. Kirjan olemus oli itselleni mieluinen ja vaikutti sopivalta ehdokkaalta lukulistalleni lisättäväksi.

Otin kirjan käteeni ja pyörittelin sitä käsissäni. Selasin muutamia sivuja ja luin takakannen kuvauksen.

Ote takakannesta:

Hurmaavia tositarinoita ihmisistä, eläimistä ja lajirajat ylittävästä kiintymyksestä.

Ihmisen ja eläimen välille voi muodostua ainutlaatuinen ystävyyssuhde. Rakkaat ja tiiviit suhteet koirien ja kissojen kanssa ovat tuttuja, mutta millaista ihmisen ystävyys on leopardin kanssa? Entäs gorillan? Tai tilhen?

Rakkaat ja raivostuttavat eläinystävämme sisältää valloittavia ja ainutlaatuisia kertomuksia ihmisten ja eläinten välisestä suhteesta. Kirjan mukana pääsee tutustumaan esimerkiksi urkuja soittavaan puluun ja kesyyn kettuun, joka matkusti mielellään ihmisystävänsä olkapäällä.

 

Ihmisten ja eläinten välinen ystävyys on kiehtova ja sydäntä lämmittävä teema. Luen mielelläni tarinoita eläinystävistä. Takakannen kuvaus ihmisen ja leopardin välisestä suhteesta kiinnosti erityisesti: miten ihmeessä kissapedosta saa itselleen ystävän?

Hetken aikaa tuumattuani päätin, että lukulistalle lisäämisen sijaan otan kirjan jo nyt mukaani kotona luettavaksi. Halusin vain käpertyä oman kissaystäväni viereen lukemaan kirjaa eläinystävistä.

Mitä odotin kirjalta?

1. Monipuolisia tarinoita erilaisista eläinystävistä.

2. Kurkistuksia Korkeasaaren kulisseihin (Sesse Koiviston pitkäaikainen puoliso Ilkka Koivisto oli Korkeasaaren eläintarhan johtaja).

3. Asiantuntevaa puhetta ja ehkä jopa kritiikkiä eksoottisista lemmikeistä.

Mitä sain kirjalta?

1. Monipuolisia tarinoita erilaisista eläinystävistä. Tuttujen lemmikkieläinten (mm. kissat, koirat ja kanit) lisäksi kirjassa oli tarinoita kettu-, gorilla-, leopardi-, hirvi-, pulu-, jääkarhu- lumileopardi- ja kenguru- ystävistä.

Arvostin erityisesti sokean ja hänen opaskoiransa tarinaa. Sain tarinan kautta lisää tietoa, kuinka opaskoira koulutetaan ja millainen koira on sopiva tehtävään.

2. Kurkistuksia kulisseihin kirjassa myös oli, mutta ei varsinaisesti Korkeasaaren eläintarhan puolelle. Eläintarhan sijaan kurkistin ja luin tarinoita Koivistojen perheessä asustaneista lemmikeistä sekä heidän pienistä kasvattieläinpoikasistaan, joita eläintarhassa asuneet emot eivät ottaneet hoitaakseen.

3. Kirjassa oli sopivassa suhteessa asiantuntemusta ja pohdiskelua eläinten kasvatuksesta, lemmikkieläinten pidosta, eläintarhoista ja sirkuksista. Kritiikin Koivisto osasi mielestäni kohdistaa oikeisiin paikkoihin.

Sydäntä särkien luin, kuinka gorillat aikoinaan saatiin Euroopan eläintarhoihin. Toivon, että ajat ovat sittemmin muuttuneet.

Summa summarum:

Sain kirjalta sitä, mitä odotin ja ehkä hieman enemmänkin. Tarinat ihanista eläinystävistämme lämmittivät suuresti sydäntäni.

Vaikka eläimet tuovatkin suuresti iloa ja merkitystä elämään, tulee niiden mukana paljon vastuuta ja ei niin hyviä hetkiä. Eläimen sairastuminen ja väistämättä koittava eläimestä luopuminen - oli kyseessä sitten kotieläin, täysin villinä elänyt eläin tai eläintarhan asukas - aiheuttaa valtavasti surua sen omistajassa tai hoitajassa.

Kirja on hyvä muistutus arvostaa jokaista maanpäällä tassuttelevaa, lentävää, uivaa, luikertelevaa tai kipittävää eläinystävää, ja nauttia niiden läsnäolosta niin kauan kuin ne seurassamme ovat.