keskiviikko 14. tammikuuta 2026

Okklumeus-lukuhaaste Alan Rickmanin muistolle



Joulun aikaan televisiossa esitettiin kaikki Harry Potter -elokuvat. Ehdin istahtaa elokuvien äärelle vain hetkeksi ja katsoa niistä vilauksia sieltä täältä. Pienet vilaukset riittivät kuitenkin kuljettamaan minut ajassa taaksepäin aikaan, jolloin tutustuin Harry Potterin taikamaailmaan ensimmäisen kerran.

Kuulun itse siihen sukupolveen, joka kasvoi yhdessä Harryn kanssa lapsesta aikuiseksi. Lumouduin lukiessani lähes omanikäiseni pojan seikkailuista taikuuden täyttämässä maailmassa. Uuden Harry Potter -kirjan sekä elokuvan odottaminen, lukeminen ja katsominen olivat nuoren elämäni jännittävimpiä hetkiä. Sain kulkea Harryn rinnalla kymmenen vuoden ajan.

Elokuvia vilkaistessani sain muistutuksen siitä, kuinka nopeasti aika onkaan kulunut. Tunsin pientä surua ja haikeutta, kun ymmärsin, kuinka moni lahjakas Potter-elokuvissa esiintynyt näyttelijä on vuosien kuluessa jo ehtinyt poistua keskuudestamme.


Levätkää rauhassa,


Maggie Smith - professori Minerva McGarmiwa

Michael Gambon - professori Albus Dumbledore (elokuvat 3-7)

Helen McCrory - Narcissa Malfoy

Robbie Coltrane - riistanvartija Hagrid

Richard Griffiths - Vernon Dursley

Richard Harris - professori Albus Dumbledore (elokuvat 1-2)


Ja sitten vielä hän, jonka kuolemasta kertonut suru-uutinen tuli täytenä yllätyksenä ja täytti silmäni kyynelillä: taikajuomien valmistuksen opettajaa, Severus Kalkarosta, ansiokkaasti näytellyt Alan Rickman. Näyttelijä, jonka uraa ja roolisuorituksia olen seurannut myös Potter-elokuvien ulkopuolella.

Kalkaroksen lisäksi Rickmanin rooleista mieleeni ovat jääneet erityisesti inhottava tuomari Turpin (Sweeney Todd), hillitty eversti Brandon (Järki ja tunteet) sekä sympaattinen Absolem-kaalimadon äänirooli Liisa-elokuvissa.

Tänään 14.1.2026 Alan Rickmanin kuolemasta tulee kuluneeksi 10 vuotta.

Rickmanin muistoa kunnioittaakseni toteutan (pienin päivityksin, mutta alkuperäisen idean mukaisesti) Hyllytontun höpinöitä -blogin Tiinan Okklumeus-lukuhaasteen.

Okklumeus-lukuhaaste lyhyesti

Luettavaksi kelpaa mikä tahansa "Potterverseen" eli Harry Potter -kirjasarjan maailmaan sijoittuva teos. Lasken mukaan myös Harry Potter -taikamaailmaa käsittelevät tietokirjat, näytelmät sekä elokuvissa mukana olleiden näyttelijöiden omaelämäkerrat ja päiväkirjat.

Lukukielen saa valita itse - lukea voi siis suomeksi, ruotsiksi, englanniksi tai vaikka iiriksi!

Lukutasot ovat seuraavat:


0 kirjaa: Ankeuttaja.

1 kirja: Jästi.

2 kirjaa: Surkki.

3 kirjaa: Kotitonttu.

4 kirjaa: Huispaaja.

5 kirjaa: Aurori.

6 kirjaa: Albuksen kaartilainen.

7 kirjaa: Tylypahkan rehtori.

8 kirjaa tai enemmän: Taikaministeri.


Asetan lukuhaasteen takarajaksi 2.5.2026 - päivämäärä, jolloin Severus Kalkaroksen kuolemasta tulee kuluneeksi tasan 28 vuotta. Kirjoitan toukokuun aikana postauksen, jossa kerron, mitkä kirjat haasteen aikana luin ja minkä tason saavutin.

Olet erittäin lämpimästi tervetullut osallistumaan haasteeseen. 

Voit haasteen suoritettuasi linkittää kirjoittamasi koontipostauksen joko tämän tai toukokuun julkaisun kommenttiosioon. Jos et kirjoita blogia, mutta haluat osallistua, jätä kommenttikenttään lyhyt koonti lukemistasi kirjoista.

Luen mielelläni, kuinka haaste on teiltä muilta lukijoilta sujunut.

🕯

"Turn to page 394."
- Severus Kalkaros

Lepää rauhassa, Alan Rickman. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti