Lisäsin kirjan uskolliselle lukulistalleni etsiessäni kirjaston tietokannasta luontoon liittyviä kirjoja.
Kirjan hellyttävä nimi sekä tietokantaan kirjoitettu kuvaus tarinasta loivat lämpimän mielikuvan ihmisen ja jäniksen välisestä ystävyydestä. Halusin tietää, kuinka kirjailija sai jäniksestä itselleen ystävän.
Kirja tuntui muutenkin mukavalta jatkumolta jo aiemmin lukemaani Marjut HjeltinJänis maailman myyteissä ja tarinoissa- nimiseen lasten- ja nuorten tietokirjaan.
Lyhyt kuvaus kirjasta
Maailmanlaajuisen pandemian vuoksi maaseutukotiinsa sulkeutuneen ja ympäri maailmaa matkanneen uraohjuksen, Cloe Daltonin, elämään ilmestyy yllättäen kesken kävelylenkin pienen pieni jäniksenpoikanen. Dalton on huolissaan keskellä tietä kyhjöttävästä jäniksenpoikasesta ja päättää ottaa sen mukaansa.
Dalton ruokkii ja huolehtii poikasesta parhaansa mukaan, tarkoituksenaan palauttaa pieni jänis takaisin luontoon sen kasvettua tarpeeksi isoksi pärjätäkseen yksin luonnon armoilla. Dalton ei missään vaiheessa halua tehdä jäniksestä lemmikkiään, eikä hän myöskään anna sille nimeä.
Jäniksenpojan kasvaessa Dalton luovuttaa maaseutukotinsa ja sen puutarhan jäniksen vapaaseen käyttöön. Hän jopa muuttaa omia rutiinejaan taatakseen jänikselle rauhalliset asuinolot talossaan.
Kirja kertoo tositarinan Chloe Daltonin ja jäniksen ystävystymisestä, sekä sen kasvusta kohti luonnossa vapaana elävän aikuisen jäniksen elämää.
Lukukokemus kirjan parissa
No, olihan tämä nyt aika lämpöinen ja jäniksentäyteinen tarina syksyn hämärien iltojen seuraksi!
Kirjan sivuilta huokuu Daltonin tuntema rakkaus ja kunnioitus kasvattamaansa jänistä kohtaan. Hän näki suuresti vaivaa oppiakseen kaiken tarpeellisen jäniksen kasvattamisesta.
Arvostan sitä ettei hän halunnut tehdä jäniksestä lemmikkiään, vaan pyrki takaamaan sille parhaimmat mahdolliset elinolosuhteet sen elämän aikana. En usko, että kovinkaan moni meistä olisi valmis vapaaehtoisesti luovuttamaan oman kotinsa villinä syntyneen jäniksen käyttöön.
Myös jäniksen vastavuoroisesti tuntema turvallisuuden tunne ja syvä luottamus kasvatti-ihmistään kohtaan tuntuu kerrassaan ihmeelliseltä. Pidin myös kirjan sivuille ripotelluista nippelitiedoista jäniksiin liittyen.
Vaikka kirja keskittyykin ensisijaisesti jänikseen ja sen kasvuun, kertoi kirja kauniisti myös kirjailijan itsensä kasvutarinan. Jäniksenpojasta huolehtiminen avasi Daltonin silmät ja auttoi häntä huomaamaan luonnossa vapaasti pompahtelevat pumpulihännät, sekä huomioimaan niiden villinä elävän jäniksen tarpeet.
Kritiikkiä hän antaa aivan perustellusti muun muassa tehomaanviljelystä ja ihmisen jatkuvasta tarpeesta muokata ympäristöään itselleen sopivaksi. Vaikka ympäristöystävällisiä keinoja luonnosta hyötymiseen on olemassa, jäävät luonto ja sen asukit nykyisellään aivan liian vähäiselle huomiolle.
Taas yksi kirja on luettu alusta loppuun saakka ja on koittanut aika palauttaa se takaisin kirjastoon.
Ennen kirjastoon lähtöä pyörittelin mielessäni ajatusta lukutauosta, sillä seuraavien kahden, kolmen viikon aikana aikatauluni tulisi olemaan varsin kiireinen. En ollut varma, ehtisinkö asettua aloilleni jokailtaisen lukurutiinin äärelle.
Kirjastoon päästyäni ja kirjan palautettuani ajatus lukutauosta haihtui savuna ilmaan. Eikä muuten ollut ensimmäinen kerta!
En vain voi itselleni yhtään mitään - kun astun sisälle kirjastoon, katseeni hakeutuu automaattisesti kirjahyllyihin ja aivoni virittäytyvät etsimään hyllyjen hämärästä piilotettuja kirjallisuuden helmiä. Kävelen syvemmälle kirjahyllyjen uumeniin ennen kuin ehdin sitä itse huomatakaan.
Niinhän siinä sitten kävi, että sallin itseni luopua koko lukutaukosuunnitelmasta. Lupasin tosin itselleni, että seuraavien viikkojen aikataulut huomioiden saisin lainata vain yhden kirjan. Valinta pitäisi siis tehdä tarkasti.
Miksi valitsin kirjan?
Tällä kyseisellä kirjastovierailulla uutuuskirjat vetivät puoleensa. Astelin saman tien tutkimaan hyllyä, johon kaikki uutuuskirjat oli aseteltu näytille.
Olen viime aikoina tykästynyt erityisesti luontokirjoihin, joten silmäni ja aivoni olivat virittäytyneet etsimään luontoon liittyviä kirjoja. Uutuuskirjahyllyn eteen pysähdyttyäni katseeni hakeutuikin kauniin siniseen kirjaan, jonka kansikuvassa oli perhonen, kauniita kukkia ja kirjan nimessä sana metsä.
Otin kirjan käteeni ja luin takakannen kuvauksen.
Metsien kaukainen sini on päiväkirjateos, joka koskettaa syvältä. Lukija kutsutaan pienen punaisen puutalon puutarhaan, kantarellimetsiin ja arjen haaveisiin. Elämää ja unelmia reunustaa myös upottava tummuus: kaksisuuntainen mielialahäiriö, jopa psykoosit.
Kirja muistuttaa elämän kauneudesta, luonnon hoivasta ja kirjoittamisen voimasta sekä tarjoaa vertaistukea elämän raskaisiin hetkiin.
Minun ei tarvinnut miettiä yhtään pidempään, minkä kirjan ottaisin mukaani. Olin valintani tehnyt.
Lukukokemus kirjan parissa
Onpas mielenkiintoista lukea jonkun toisen kirjoittamaa päiväkirjaa. Ihastuin syvästi Pölkin luontokuvailuun ja hänen tekemiinsä havaintoihin ympäröivästä luonnosta vuodenaikojen vaihtuessa toiseen. Pölkin tapaan tykkään itsekin liikkua luonnossa ja tehdä havaintoja ympäristöstäni.
Kävelylenkkieni aikana tutkin uteliaasti, mitä kaikkea luonnossa tapahtuu: kuulostelen linnunlaulua, lämmittelen auringonvalossa, annan tuulen heiluttaa vapaana liehuvia hiuksiani, nuuhkin rauhoittavaa männyntuoksua ja kosketan yläilmoihin kurkottelevia puunrunkoja. Sain kirjasta inspiraatiota aloittaa oman luontopäiväkirjan kirjoittaminen.
Pölkin omakohtaiset kokemukset kaksisuuntaisen mielialahäiriön sairastamisesta antoivat arvokasta tietoa ja uudenlaista näkökulmaa sairastuneen ihmisen mieleen.
Kirja oli oivallinen valinta kiireisen aikatauluni keskelle.
Sain luettua kaksi tuntureille sijoittuvaa kirjaa.
Molemmat kirjat tulivat vastaani kirjagramin kuvavirrassa. Ihastuin niiden kansikuviin ja Suomen Lapista kertoviin tarinoihin. Halusin mielikuvissani matkata erämaan luontoon.
Mari Pihlajaniemi: Olipa kerran Pohjola
Ensimmäinen lukemani kirja on Mari Pihlajaniemen mainio tietokirja naaleista, lajikadosta, ilmastonmuutoksesta, ihmisen toiminnan vaikutuksesta ympäristöön, katoavien lajien suojelusta ja toivosta kadonneiden lajien palauttamisesta takaisin luontoon.
Kirja kertoo, miksi naali katosi Suomesta ja kuinka naali yritetään palauttaa takaisin pohjoisille tuntureille. Naalin lisäksi Pihlajaniemi valottaa lukijalle pienen, mutta naaleille elintärkeän tunturisopulin roolia Pohjolan ekosysteemissä. Pikku hiljaa etelästä pohjoiseen levittäytyvät lajit ja niiden vaikutus naalien selviytymiseen on myös yksi kirjan kantavista teemoista.
Vaikka kirjan aihe on vakava, sen keskittyessä lajien katoamiseen ja ihmisen osallisuuteen kuudennessa sukupuuttoaallossa, Pihlajaniemi pyrkii esittämään asiat lukijalle lempein sanoin.
Toivoa on aina olemassa.
Me hävitimme ne kerran.
Tämä on uusi mahdollisuus, tilaisuus toimia toisin.
Anna Koikkalainen: Yksinvaeltaja
Toinen lukemani kirja kertoi tuntureilla vaeltamisesta yksinvaeltajan silmin.
Koikkalainen kertoo kirjassaan kokemuksistaan pohjoisen tuntureilla sekä tekemistään havainnoista ja oivalluksista vaelluksiensa aikana. Kirja on mielenkiintoista itsetutkistelua ja pohdiskelua vaellusten aikana nähdystä ja koetusta.
Mitä virheitä kirjailija on vaelluksillaan tehnyt ja mitä hän on niistä oppinut?
Kirja herättelee lukijaa aistimaan tuntureiden erämaaluonnon kauniin kuvailun kautta. Lukiessa tunturimaiseman ja erämaan hiljaisuuden voi nähdä ja kuulla sielunsa silmin.
Vaelluksillani olen löytänyt itseni nukkumasta paljakalla puron kainalossa,
pystyttämästä telttaani koivun alle tunturiterassilla,
Kirjan otsikko ja joutilaana makoilevan matkaajan kansikuva herättivät huomioni kirjaston tietokantaa tutkiessani. Tietokantaan kirjoitetun kuvauksen perusteella kirjailija on pohdiskellut nykyajan ihmisten tapaa lomailla, kun tavoitteena tuntuu olevan vain päästä perille matkakohteeseen ja paikan päällä suorittaa nähtävyyksiä.
Lentokoneen ahtaassa matkustamossa istuessa ja paikasta - tai mantereelta - toiselle nopeasti siirtymällä, ohi vilistävät maisemat ikkunan takana jäävät kokematta. Kokematta jäävät myös matkan varrella vastaantulevat ihmiset, erilaiset kielet ja kulttuurit.
Kirjailija itse suosii hidasta matkailua maata pitkin junassa istuen, tai ihan vain kävellen. Halusin lukea, millaisia havaintoja ja oivalluksia kirjailija on hitaan matkailunsa aikana tehnyt.
Niinpä kävelin kirjastoon hakemaan kirjan itselleni iltalukemiseksi.
Bussin jäädessä tulematta koko päivän aikataulu murtuu kuin kuivunut mutakakku. Viimeiseen hengenvetoon suunniteltu loma herättää lopulta vain lisäväsymystä lentokonevarauksen epäonnistuttua. Päivä riippukeinussa ei ota onnistuakseen, koska oikeastaanhan jotain pitäisi tehdä - vai miten se menikään?
Ohut kirja piti sisällään paljon oivaltavia havaintoja ja pohdiskeluja matkustamisesta ja lomailusta. Kirja oli helppolukuinen ja sen parissa illat kuluivat mukavasti.
Pidin erityisesti kirjailijan vinkistä heittää matkalle valmiiksi tehdyt suunnitelmat ja matkaoppaat roskiin. Mukaan kannattaisi mieluummin ottaa kirja, joka jollain tavalla kertoo lomailijan matkakohteesta.
Jos olet esimerkiksi matkalla Tukholmaan, valitse ruotsalaisen kirjailijan dekkari, jossa rikos tehdään Tukholmassa. Pääset rikosetsivien matkassa tutkimaan Tukholman katuja jo ennen kuin saavut hotellillesi. Saatat löytää kirjasta mielenkiintoisia paikkoja, joita matkaoppaissa ei mainita lainkaan ja joissa lukemasi kirjan innoittamana haluat mahdollisesti matkasi aikana vierailla.
Kirjan lukeminen matkan aikana voi parhaimmillaan virittää lomailijan matkakohteensa tunnelmaan ja opettaa uutta matkakohteen kulttuurista tai historiasta. Kirja voi myös antaa vinkkejä salaisista, suosittujen turistinähtävyyksien ulkopuolelta löytyvistä ja turisteilta usein huomaamatta jäävistä vierailukohteista.
Hyvällä matkailijalla ei ole pysyviä suunnitelmia
eikä hän yritä päästä perille
Laotse, Tao Te Ching
Joitakin vuosia sitten, matkustaessani yksin Japaniin, otin matkalukemiseksi kirjan, joka kertoi kirjailijan tutkimustyöstä ja kokemuksista Kiotossa. Lentokoneessa kirjaa lukiessani mieleni virittäytyi tulevaan seikkailuun. Uppouduin tarinaan syvemmin, koska kirjassa mainittu paikka on todella olemassa - ja mikä parasta - lentokoneen laskeuduttua olisin itsekin vain yhden junamatkan päässä Kiotosta!
Perille päästyäni kuljin samoja katuja, maistelin samoja ruokia ja koin samoja ainutlaatuisia hetkiä, joista kirjailija kirjassaan kirjoitti. Kirja elävöitti matkaani ja kulki mukanani matkan alusta loppuun asti.
Aion ottaa Dan Kieranin vinkit hitaasta matkustamisesta käyttöön. Voisin nykyistä useammin pakata reppuni täyteen evästä ja kävellä ympäri asuinpaikkaani - heittäytyä paikallisesta asukkaasta joutilaaksi matkailijaksi ja tutustua ympäristööni turistin silmin.
Luontokirjojen ja elämäntaito-oppaiden parissa kohti vuoden viimeisiä päiviä
Syksy on vasta kolkuttelemassa ovella, kun kirjoitan tätä postausta kotikoneeni äärellä. Istun jalat ristissä pehmoisen pörrömaton päällä ja kuuntelen ikkunan takana ropisevaa vesisadetta.
Olen avannut kirjaston tietokannan ja selaan puhelimeltani uskollista lukulistaani. Pohdin, millaisia kirjoja haluaisin tulevien viikkojen ja kuukausien aikana lukea.
Olen viime aikoina huomannut, että kirjallisuuden lajityypit, joita yleensä tykkään lukea, eivät enää tuota samanlaista mielihyvää kuin aiemmin. Luulen, että olen lyhyen ajan sisään lukenut liian monta kirjaa, jotka ovat olleet aiheiltaan liian raskaita ja pitäneet sisällään liian monta surullista tarinaa.
Tällä hetkellä tuntuu, että haluaisin rauhoittaa levotonta mieltäni luontoelämyksien, elämäntaidon, tavallisen ihmisen elämään keskittyvien ja hyvää mieltä tuottavien teosten parissa. Haluan lukea tarinoita, jotka eivät aiheuta useamman päivän kestävää alakuloa. Haluan inspiroitua, innostua ja positiivisesti yllättyä lukemastani!
Kaipaan käsin kosketeltavia tarinoita juuri nyt, tässä hetkessä elettävästä elämästä.
🍂
Pidän vesisateesta, mutta tänä iltana mieleni ei tee lähteä ulos. Katselen ja kuuntelen vesisadetta mieluummin oman kotini pörröiseltä matolta käsin. Kaiken lisäksi kirjasto taitaa olla jo suljettu tähän aikaan illasta.
Onneksi elämme internetin ihmeellistä aikaa.
Kaikkien saavutettavissa oleva ja internetin syövereissä sijaitseva kirjaston tietokanta osoittautuu jälleen kerran oivalliseksi apuvälineeksi. Kirjoitan hakukenttään muutamia hakusanoja, joilla toivon löytäväni seuraavaa kirjastovierailua varten hyvän mielen kirjoja.
Ja niitähän löytyy, jos vain osaa etsiä. Kirjoitan uskolliselle lukulistalleni ylös muutamia mielenkiintoisilta ja tämän hetkiseen lukutarpeeseen sopivalta vaikuttavia kirjoja.
🍂
Loppuvuoden lukulistan kirjoittaminen osoittautuu mitä mainioimmaksi sadepäivän ajanvietoksi. Tunnen oloni keventyneen ja mieleni piristyneen pelkästään kirjaston tietokantaa tutkimalla ja uudenlaisista kirjoista tietoa hakemalla. Nämä kaikki lukulistalleni kirjoitetut kirjat tuntuvat - jos sallitte hienoisen kaunopuheisuuden - hivelevän sieluni syvimpiä sopukoita.
Suurin kysymysmerkki lienee, minkä kirjan lukisin ensimmäisenä, kun mieleni tekisi lukea kaikki kirjat kerralla. Tyypillinen lukutoukan ongelma. 😉
Suurimpia haaveitani elämässä ovat olleet kirsikankukkien kukinnan näkeminen ja kabuki-näytelmän katsominen Japanissa. En olisi ikinä uskonut näiden kahden haaveen voivan toteutua, mutta elämä osaa yllättää positiivisesti.
Tein ensimmäisen itsenäisen ulkomaanmatkani vuoden 2023 elokuussa. Matkakohteeksi valikoitui jo aiemmilta reissuilta tutuksi tullut Japani, lopullisena määränpäänä maan entinen pääkaupunki Kioto. Matkani aikana pääsin katsomaan Kioton Minamiza-teatterissa kabuki-näytelmän nimeltä Kaidan Botan Dōrō, vapaasti suomennettuna kummitusnäytelmä Pionilyhty.
Kabuki- näytelmän juliste
Matkalle valmistautuminen
Noin kuukausi ennen matkaa kävin lippuostoksilla kabukin virallisilla nettisivuilla. Tyypillisen kabuki-teatterin tapaan Minamiza-teatterin katsomo on rakennettu kolmeen eri kerrokseen, sen katsomon kiertäessä näyttämöä kolmea seinustaa pitkin. Kalleimmat - ja näin ollen parhaimmat - paikat sijaitsevat katsomon alimmassa kerroksessa.
Olin jo etukäteen päättänyt, että varaan itselleni paikan katsomon alimmasta kerroksesta, jos se vain on mahdollista. Kabuki-näytelmän katsominen tuntui ainutkertaiselta tilaisuudelta, johon käyttäisin mielelläni hieman enemmän rahaa.
Menin lippuostoksille nettiin noin neljä tuntia virallisen lipunmyynnin aloittamisen jälkeen ja yllätyin, kuinka täyteen varattu teatteri jo tässä vaiheessa oli. Japanin elävän kansallisaarteen ja suosituimman onnagata-näyttelijän (miespuolinen kabuki-näyttelijä, joka on erikoistunut naisrooleihin) Bandō Tamasaburō V:n esiintyminen Kiotossa oli saanut paikalliset teatteriharrastajat hyvissä ajoin liikkeelle ja lippuostoksille. Onnekseni sain varattua paikan katsomon alimmasta kerroksesta ja vieläpä varsin läheltä päälavaa.
Sain tekemästäni ostoksesta kuitin ja varausvahvistuksen varauksessa ilmoittamaani sähköpostiin. Varausvahvistuksessa kerrottiin, että lippu varaamaani näytökseen tulisi hakea henkilökohtaisesti Minamiza-teatterin lipunmyynnistä näytelmän esityspäivänä.
Kohti Kiotoa
Lento Helsingistä Tokioon kesti noin 13 tuntia. Vietin pitkän lennon jälkeen yhden yön Tokiossa ja jatkoin matkaani Kiotoon seuraavana päivänä. Hotellissa nukkumani palauttavan yöunen ja aamupalalla nautitun runsaan aterian jälkeen suuntasin Tokion rautatieasemalle, josta luotijuna kuljetti minut elokuun helteessä kylpevään Kiotoon.
Kiotoon saavuttuani nautin matkan ensimmäiset päivät kaupungin lukuisista temppeleistä, herkullisesta ruoasta, paikallisesta kulttuurista, keskusteluista paikallisten asukkaiden kanssa, kauniista luonnosta ja rauhallisista kävelyretkistä Kamo-joen varrella. Matkani puolivälissä koitti aika uppoutua kabukin maailmaan.
Kuva kirjan sivuilta: Minamiza-teatteri ulkoapäin kuvattuna
Historian havinaa Kamo-joen varrella
Kävelin Minamiza-teatterin lipunmyyntiin Kaidan Botan Dōrō -näytelmän esityspäivän aamuna heti lipunmyynnin auettua. Esitin tiskillä ystävälliselle lipunmyyjälle sähköpostiini saapuneen varausvahvistuksen. Varausvahvistuksen näytettyäni sain kauniisti paketoidun paperisen sisäänpäsylipun teatteriin, englanninkieliset ohjeet teatterietiketistä ja kabuki-näytelmän julisteen. Lipunmyyjä ohjeisti minua saapumaan teatterille noin puolitoista tuntia ennen esityksen alkua.
Lipunmyynnistä poistuttuani kävelin Kamo-joen vartta, jonka varrella Minamiza-teatteri sijaitsee. Kulkiessani huomasin patsaan, joka on pystytetty Izumo no Okuni -nimisen naisen muistoksi. Kabuki-teatterin uskotaan saaneen alkunsa Edo-kaudella vuonna 1603, kun Izumo no Okuni -niminen nainen aloitti kabuki odori -nimisten tanssien esittämisen Kiotossa, kuivuneen Kamo-joen penkereellä.
Katselin patsasta ja mietin, kuinka vanha teatteritaiteen muoto kabuki oikein onkaan. Taivaalle noussut paahtava aurinko ja iholle liimautuva kostea kuumuus pakottivat minut lopulta jättämään historian havinan taakseni. Kävelin lähellä sijaitsevaan mukavasti ilmastoituun konbini-lähikauppaan hakemaan itselleni pientä evästä nautittavaksi ennen näytelmän alkamista.
Elokuun helteestä kummitusnäytelmän hyytävään henkäykseen
Kabuki-näytelmän alkamiseen ei ollut enää pitkä odotus. Joen varrella viettämäni hengähdystauon jälkeen kävelin lipunmyynnistä saamieni ohjeiden mukaan noin puolitoista tuntia ennen näytöksen alkua teatteriin. Näytin lippuni sisäänkäynnillä, jonka jälkeen pääsin sisälle teatteriin. Kävin ennen näytöksen alkua tutkimassa teatterin sisätiloja ja myynnissä olevia muistoesineitä. Päätin käydä ostoksilla näytelmän väliajan koittaessa.
Myyntikojut tutkittuani menin katsomon puolelle ja istahdin omalle paikalleni. Ihastelin katsomon kaunista sisutusta: penkit olivat ruusunpunaisia ja katon koristeelliset kultaiset lamput loivat katsomoon lämmintä valoa. Lavan eteen oli vedetty punainen, kultaisilla kuvioilla koristeltu esirippu.
Hetki ennen näytöksen alkua teatterin työntekijät kulkivat katsomon poikki ja muistuttivat katsojia olemaan hiljaa näytelmän aikana ja sulkemaan matkapuhelimet. Katsomon seinällä oleva suuri kello ja terävät hyōshigi-puupalikoiden napsahdukset kertoivat näytelmän alkavan.
Kuva kirjan sivuilta: Minamiza-teatterin katsomo päälavalta katsottuna. Katsomon poikki kulkee puinen hanamichi.
Tunnelmia kabuki-näytelmästä
Kabuki-näyttelijät astuivat lavalle raikuvien aplodien saattelemana. Pystyin aistimaan, kuinka katsomossa vallinnut jännittävän odottava tunnelma purkautui näytelmän suurimman tähden, Bandō Tamasaburō V:n, astuessa lavalle.
Uppouduin kerta heitolla silmieni edessä esitettävään näytelmään. Katselin lumoutuneena upeaa lavastusta, hahmojen meikkiä, peruukkeja ja puvustusta, ja kuuntelin ihastuksissani näyttelijöiden melodista äänenkäyttöä ja livenä teatterin kulisseissa soitettavaa taustamusiikkia. Nautin rummutuksen nostattamasta sydämensykkeestä ja jännityksen tunteesta.
Näytelmän väliajalla kävin ostamassa itselleni kirjan, joka oli valmistettu vain tätä näytelmää varten. Kirjassa on Bandō Tamasaburō V:n ja toisessa pääroolissa näytelleen Kataoka Ainosuke VI:n haastatteluita sekä kauniita kuvia Minamiza-teatterista.
Kaidan Botan Dōrō oli kokonaisuudessaan viihdyttävä ja tunnelma ajoittain jännittävä - olihan kyseessä kummitusnäytelmä. Kummituksista huolimatta sain myös nauraa sydämeni kyllyydestä, kun näytelmään oli ripoteltu mukaan pieniä huumorinkukkasia. Vaikka näytelmä oli kokonaan japaniksi, ei kielitaidon puute osoittautunut minkäänlaiseksi esteeksi. Nautin jokaisesta hetkestä täysin rinnoin.
Kuva kirjan sivuilta: Japanin elävä kansallisaarre, Bandō Tamasaburō V
Näytelmän jälkeen olin pienessä hurmoksessa. Halusin pitkittää kabukin jälkeistä olotilaani vielä hetkeksi, joten jäin vielä istuskelemaan Kamo-joen varrelle. Tuijotin kaukaisuudessa siintäviä vuoria ja taivaalle nousevaa kuuta. Mietin, kuinka onnekas olenkaan, kun sain kokea näin ainutlaatuisen kulttuurielämyksen - ja vieläpä kabukin synnyinsijoilla Kiotossa!
Hetken aikaa istuttuani kävelin läheiseen temppeliin osoittamaan kiitokseni matkani aikana koetuista hienoista hetkistä paikallisille jumaluuksille.
Loppusanat
Kabuki-teatteri on hyvin vanha, noin 400 vuotta sitten Japanissa perustettu teatteritaiteen muoto, joka on säilynyt miltei muuttumattomana nykyaikaan asti. Tulen seuraamaan suurella mielenkiinnolla, kuinka kabuki-teatteri tulee tulevien vuosikymmenien aikana kehittymään - siirtyykö vuosisatojen aikainen sukupolvelta toiselle välitetty suullinen perintö edelleen tuleville sukupolville?
Itsenäinen Japanin matka ja matkan aikana katsomani kabuki-näytelmä jäivät ikuisesti sydämeeni. Kävisin mielelläni katsomassa kabuki-näytelmän vielä uudelleen, jos siihen joskus tulevaisuudessa tulee uusi tilaisuus.
Pitkän kirjoituksen päätökseksi liitän tähän alle Youtubesta löytämäni Kaidan Botan Dōrō -näytelmän trailerin.
Yritin löytää mielessäni olevaa kirjaa kirjahyllyjen kätköistä, mutta en vain onnistunut löytämään sitä. Pyysin apua kirjakaupan myyjältä, jonka avulla kirja lopulta löytyi. Olin jo aikeissa maksaa ostokseni kassalla ja lähteä kirjakaupasta kotiin, kun kirjakaupan myyjä sattui huomaamaan kiinnostukseni Japanista kertovia kirjoja kohtaan.
Myyjä kertoi, että hänellä on mielessä eräs kirja, joka voisi kiinnostaa minua. Myyjän saattelemana kävelin kirjahyllyn luo, josta myyjä poimi kauniin vaaleanpunaisen kirjan käteensä. Ihastuin saman tien sen kauniiseen kansikuvaan ja ihastuksen huokauksen nostattavaan runolliseen nimeen.
Asioita jotka saavat sydämen lyömään nopeammin
Kuuntelin myyjän kertomusta hänen lukukokemuksestaan kirjan parissa. Vaihdoimme ajatuksia lukemisesta ja myyjän intohimosta japanilaisia puutarhoja kohtaan. Lyhyen, mutta hedelmällisen keskustelumme myötä päätin lisätä Mia Kankimäen kirjan muiden ostosteni joukkoon.
Kotiin päästyäni keitin kupillisen teetä lukuhetkeä varten, asettelin itseni mukavasti sohvan nurkkaan, laitoin varta vasten kirjakaupasta ostamani kirjan syrjään ja otin sen sijaan myyjän suositteleman kirjan käteeni. Siemaisin lämmintä teetä, aloitin lukemisen ja... olin heti koukussa!
Kirsikankukat, elämä - se on aivan pian ohi.
Ja sitä ennen siitä on otettava kaikki irti.
Oletko joskus haaveillut irtiotosta? Mia Kankimäki jätti 38- vuotiaana päivätyönsä kustantamossa ja lähti jäljittämään sielunsisartaan, tuhat vuotta sitten elänyttä japanilaista hovinaista Sei Shōnagonia. Tutkimusmatkailijan kokemuksista syntyi hauska, hurmaava kirja, jonka Matkailulehti Mondo valitsi vuoden 2013 matkakirjaksi.
Kirja alkaa Kankimäen kertomuksesta omasta elämäntilanteestaan ja kyllästymisestään jokapäiväiseen oravanpyörään. Elämä toistuu päivästä toiseen samanlaisena, jonka vuoksi irtiotto sekä oravanpyörästä irrottautuminen on enemmän kuin tervetullutta. Siispä Kankimäki irtisanoutuu päivätöistään, luopuu omasta asunnostaan, muuttaa tavaransa vanhempiensa ullakolle, hakee apurahoja kirjansa kirjoittamista varten ja lähtee kielitaidottomana Japaniin.
Kirjassa Kankimäki kertoo tutkimustyöstään ja kokemuksistaan Kiotossa, kun hän lähti jäljittämään ja tutkimaan Heian- kaudella elänyttä hovinaista, Sei Shōnagonia. Kankimäen tekemää tutkimusmatkaa ja tarinaa siivittävät lainaukset Sei Shōnagonin Heian- kauden Japanissa (vuodesta 794 vuoteen 1185) kirjoittamasta Tyynynaluskirjasta.
Hurmaannuin Kankimäen tyylistä kirjoittaa ja hengästyttävän valloittavasta tarinankerronnasta. Vietin monta ihanaa iltapäivää kirja kädessäni lukien ja kuvitellessani olevani itsekin keskellä Kioton upeita maisemia. Ihastelin Kankimäen rohkeutta jättää kaikki tuttu taakseen ja kykyä heittäytyä kohti tuntematonta seikkailua.
Minusta oli virkistävää lukea Kankimäen hieman päiväkirjamaisesti kirjoitettua, mutta tiukkaa faktatietoa Heian- kauden hovielämästä, historiasta ja sen aikakauden hovinaisista sisältävää matkakirjaa. Kirsikkana kakun päällä on Kankimäen koko kirjan alusta loppuun saakka, kuin läheisen ystävän kanssa, käymä kuvitteellinen keskustelu Sein kanssa.
Ehkä olen nyt saanut mono no awaresta aavistuksen. Ehkä se viittaa juuri tähän, kirsikankukkien ylimaalliseen kauneuteen, ja tietoon siitä, ettei se kauneus kestä kuin hetken, että se on pian ohi, mutta sitä ennen sen kokeminen (ja samalla sen katoavuuden tajuaminen) on niin pakahduttavaa, ettei sitä pysty ilmaisemaan muuten kuin huudahtamalla ah, sielunsa syvyyksistä, tunteen täsmällistä olemusta milloinkaan tavoittamatta. Ehkä juuri tämä herkkyys katoavuudelle, sanoin ilmaisemattomalle, puhuttelee minua tässä kulttuurissa enemmän kuin mikään muu.
Olen ikuisesti kiitollinen kirjakaupan myyjälle, joka rautaisella ammattitaidollaan osasi ohjata minut mielenkiintoisen kirjan äärelle. Ilman hänen apuaan tämä helmi olisi voinut jäädä kokonaan löytämättä.
Sykähdyttävän lukukokemuksen lisäksi kirja on antanut itselleni rohkeutta toteuttaa oma itsenäinen ulkomaanmatka ja seikkailu Japanissa. Luen kirjaa säännöllisin väliajoin, sillä sen seikkailuhenkinen ja arjen irtioton mahdollistama tarina pitää minut edelleen tiukasti otteessaan. Kankimäen ja Sein seurassa matkustaminen auttaa helpottamaan kaukokaipuutani Kiotoon.
Asioita jotka saavat sydämen lyömään nopeammin on Kankimäen ylistys sielunsisarelleen. Sei olisi lopputuloksesta varmasti ylpeä.
