Nämä kirjat aion lukea vuonna 2026

Uusi vuosi, uusi lukulista

Pian koittavan uuden vuoden kunniaksi päätin istahtaa hetkeksi alas ja tutkia, mitä kirjoja olen kuluneen vuoden aikana uskolliselle lukulistalleni kirjoittanut. Entuudestaan tuntemattomia kirjoja olen löytänyt onnistuneesti muun muassa kirjablogeista, kirjaston kirjahyllyjä tutkiessani sekä netissä olevan kirjaston hakutoiminnon kautta.

Lukulistani onkin jo tavattoman pitkä. Se on päässyt kasvamaan pituutta nopeammin kuin olen ehtinyt sitä lukemalla saada lyhennettyä. Nyt onkin hyvä hetki aloittaa oma kirjamatka puhtaalta pöydältä ja selvittää, mitkä listalla olevista kirjoista vastaavat parhaiten tämän hetken lukutarpeeseen.

❄

Keitän kupillisen teetä lukulistan siivousoperaatiota siivittämään. 

Istahdan alas tietokoneeni äärelle, avaan kirjaston nettisivut ja etsin hakutoiminnon kautta lukulistallani olevia kirjoja. Suunnitelmani on seuraava: jos hakutoiminnon kautta löytynyt kirja ja sen kuvaus herättää edelleen mielenkiintoa, saa kirja jäädä lukulistalleni odottamaan omaa lukuvuoroaan. Jos kirja taasen ei herätä minkäänlaista mielenkiintoa tai uteliaisuutta, poistan kirjan lukulistalta.

Puristan teepussista viimeisetkin pisarat höyryävän juoman joukkoon ja ryhdyn toimeen. 

Käyn yksi kirja kerrallaan lukulistaa läpi. Naputtelen näppäimistöä, klikkailen kirjojen kuvauksia auki, kuulostelen tuntemuksiani ja poistan kirjoja lukulistalta. Siemailen teetä ja pohdiskelen käsi poskeani vasten nojaten, mitä ihmettä tekisin kirjan kanssa, joka toisaalta vaikuttaa houkuttelevalta, mutta ei vain tunnu säväyttävän tarpeeksi.

Vaivun ajatuksiini, tuijotan ikkunasta ulos, teen lopullisen päätöksen ja jatkan naputtelua.

Ikkunan takana lumi leijailee hiljalleen alas. Nautin tästä pienestä, mutta erittäin tarpeellisesta siivousoperaatiosta. Pitkä lista lyhenee näppäimistön naputtelun ja hiirellä klikkailun rytmittämänä.

❄

Lukulistan siivousoperaatio tulee päätökseensä. 

Selaan tyytyväisenä lyhentynyttä lukulistaani ja valitsen vielä viimeiseksi ne kirjat, jotka haluan ehdottomasti vuoden 2026 aikana lukea.

Tässä koonti kirjoista:

• Ito Ogawa: Paperikauppa Tsubaki

• Aino Huilaja: Pakumatkalla

• Satu Rämö: Talo maailman reunalla

• Jaana Tapio: Näin on hyvä

• Marja-Leena Tiainen: Englantilainen aamiainen

• Sawako Natori: Kirja, jota etsit

• Saara Henriksson: Tyttö sinä olet keski-ikäinen

Valitsemieni kirjojen teemat ja lajityypit muodostavat mukavan monipuolisen kokonaisuuden. Olen tyytyväinen, että valitsin kirjoja useilta eri kirjailijoilta, eivätkä kirjat kuulu mihinkään kirjasarjaan. Useamman eri kirjailijan luomat yksittäiset tarinat tuovat lukemiseen kaivattua vaihtelua.

Tämän postauksen myötä toivotan oikein riemukasta ja kirjarikasta uutta vuotta! 

☃

Mitkä kirjat haluat lukea vuonna 2026?

Sigri Sandberg: Pimeys - Tähtiä, pelkoa ja viisi yötä yksin tunturissa

Miksi valitsin kirjan?

Olin lisännyt Sigri Sandbergin kirjan uskolliselle lukulistalleni eräänä syksyn harmaana ja sateisena iltahämäränä, kun kaipasin luontokirjojen tarjoamia lohdullisia lukuhetkiä syksyn harmautta taittamaan. Suunnitelmani kirjan lukemisen ajankohdalle siirtyi kuitenkin alkutalveen ja marraskuun pimeisiin iltoihin.

Sinänsä kirjan lukemisen ajankohta oli nyt osuvampi, koska kirja käsittelee pimeyttä, sen pelkoa ja kirjailijan itsensä tunturissa viettämiä yksinäisiä iltoja. 

Nainen on asunut pohjoisessa kahdeksan vuotta ja erikoistunut toimittajana luontoaiheisiin. Silti hän ei ole koskaan lähtenyt retkelle ilman seuraa. Hän pelkää pimeää, mutta haluaa nyt kohdata pelkonsa. Nainen lähtee keskellä talvea yksin tunturille, alkeelliseen mökkiin, kauas kaupungin valoista.

Hän ottaa lukemiseksi kirjan itävaltalaisesta taiteilijasta ja hienostorouvasta, joka seurasi miestään talveksi pieneen metsästysmajaan Huippuvuorille vuonna 1934.

Miltä tuntuu olla viisi yötä yksin pimeässä? Mitä lisääntyvä keinovalo aiheuttaa ihmisille ja luonnolle? Voiko kuunvalossa hiihtämisestä hurmioitua?

 

Lukukokemus kirjan parissa

Ihastuin kirjan tummanmustaan kansikuvaan, taivaalla näkyviin tähtiin ja pienen mökin taustalla kirkkaana loistavaan täysikuuhun. Kansikuva ei ole pelottava, vaan se tuntuu itsestäni kepeältä ja lohduttavalta. 

Kansikuvan hieman animaatiomainen piirrosjälki tuo väistämättä mieleeni kohtauksen Tim Burtonin elokuvasta Painajainen ennen joulua, jossa Jack Skellington kävelee lauluunsa uppoutuneena pienen mäen huipulle täysikuun luodessa loistettaan ympäröivään maisemaan.

Ennen lukemista ajattelin kirjan olevan puhtaasti pelkkä päiväkirja, joka kertoo kirjailijan kokemuksista tunturimökissä vietetyistä yksinäisistä illoista, kun hän yrittää kohdata pimeän pelkonsa. Lyhyitä päiväkirjamaisia merkintöjä kirjassa oli, mutta ilokseni kirja sisälsi myös esseemäisiä pohdiskeluja pimeydestä ja valosta, ja asiantuntijatietoa keinovalon vaikutuksesta ihmiseen ja luontoon.

Lukiessani mietin, kuinka onnekas olenkaan asuessani Suomessa, jossa voi kokea täydellisen pimeyden ja nähdä universumin loputtomaan kaukaisuuteen johtavan yötaivaan tähtikartan. Soisin saman mahdollisuuden myös muille keinovalojen täyttämissä suurkaupungeissa asuville ihmisille - vaikka sitten kirjailijan mainitsemalla taivaslailla asetettuna.

🌙

Pelkäätkö pimeää?

Päivi Haanpää: Pysähdyskoe

Miksi valitsin kirjan?

Dan Kieranin Joutilas matkailija- nimisen kirjan innoittamana halusin lukea lisää kirjoja joutilaisuudesta. Tutkin kirjastossa Tom Hodgkinsonin kirjoittamia Joutilas- kirjoja, mutta mikään niistä ei tällä kertaa tuntunut hyvältä vaihtoehdolta.

Silmäilin huvikseni, mitä muita kirjoja hyllystä löytyy. Satuin huomaamaan ohuen violetin kirjan, jonka nimi pysäytti: Pysähdyskoe.

Otin kirjan käteeni ja luin takakannen kuvauksen.

Ote takakannesta:

Kun arkeen väsynyt kulttuurityöläinen antaa itselleen 40- vuotislahjaksi omakustanteisen puolen vuoden vapaan, alkaa Pysähdyskoe. Kokeen tarkoituksena ei ole matkustaa Intiaan etsimään itseä, ei laittaa koko elämää uusiksi. Tarkoituksena on vain pysähtyä, olla ja ihmetellä elämää ilman työtä.

Työorientoituneessa nykymaailmassa työ on monelle osa identiteettiä. Mitä tapahtuu, kun työtä ei olekaan? Mitä käy kiireelle? Miten vaikeaa on sanoa ei, kun joku tarjoaa töitä? Miten hävytöntä on sanoa ei, kun moni on ilman töitä? Muuttuuko ilman työtä kotirouvaksi, ja mitä se sitten tarkoittaa? Muuttuuko arki tylsäksi? Paljastuuko hyggen hienous? Entä kuluttaminen ja pysähtyminen, miten ne kohtaavat?

 

Sattumoisin olen itsekin pohdiskellut työelämää ja sen vaatimuksia. Mielessäni olen pyöritellyt ajatusta töiden vähentämisestä ja muutaman kuukauden mittaisesta omakustanteisesta vapaasta.

Tuntui kuin kirja olisi ilmestynyt minulle juuri täydellisellä hetkellä. Ehkä kirja tarjoaisi vastauksia pohtimiini kysymyksiin, antaisi vertaistukea ja toimisi kimmokkeena haaveeni toteuttamiselle.

Lukukokemus kirjan parissa

Odotukseni pientä kirjaa kohtaan olivat korkealla, koska sen teemat ovat pyörineet mielessäni jo jonkin aikaa. Odotin kirjan tarjoavan vastauksia, kuinka omakustanteisen pitkän vapaan voisi pitää, mitä vapaata suunnitellessa tulisi ottaa huomioon, ja että saisin kirjasta inspiraatiota oman pitkän vapaani toteuttamiseen.

Heti kirjan aloitettuani koin pienen pettymyksen. Alkusanoissa Haanpää kertoo, että hän on ajatellut kirjoittavansa esseitä, ja pohdiskelevia esseitä tämä pieni kirja pitääkin sisällään. Mitään konkreettisia ohjeita pitkän vapaan toteuttamiselle kirjasta ei siis tulisi löytymään.

Nielaisin harmitukseni ja jatkoin lukemista. Vaikka kirja ei olekaan sellainen kuin kuvittelin sen etukäteen olevan, saisin ainakin lukea Haanpään kokemuksia hänen toteuttamastaan omakustanteisesta vapaasta - Pysähdyskokeesta.

Parin ensimmäisen kappaleen jälkeen jouduin kuitenkin toteamaan ettei tämä esseistä koostuva kirja ole minua varten. Koin esseissä käsiteltyjen teemojen pohdiskelun jääneen hyvin pintapuoliseksi ja hajanaiseksi. Itse pysähtymistäkin raapaistaan vain hyvin kevyesti. Käsiteltyihin teemoihin olisi voinut pureutua hieman syvemmälle.

Harkitsin kirjan jättämistä kesken, mutta päätin lukea kirjan loppuun asti, koska se oli niin ohut. Kyllähän näin pienen kirjan viimeiselle sivulle pääsee vaikka hampaat irvessä! Ensimmäiset sata sivua luinkin kiltisti kaiken, mitä sivuille oli kirjoitettu, mutta viimeiset kuusikymmentä sivua vain silmäilin läpi.

Ei ollut tästä kirjasta itseni innoittajaksi.

Mia Kankimäki: Naiset joita ajattelen öisin

Miksi valitsin kirjan?

Kirja on ollut lukulistallani jo ainakin vuoden verran, mutta rehellisesti sanoen kirjan nimi on aina tuntunut hieman luotaantyöntävältä. Tämän lisäksi aika kirjan lukemiselle on aina tuntunut väärältä. Syysloman koittaessa tuntui vihdoin siltä, etten voi pitkittää yönaisista kertovan kirjan lukemista yhtään pidemmälle.

Kirjastossa käydessäni päätin heittää ennakkoluuloni kirjan nimeä kohtaan romukoppaan. Rohkaisin mieleni, etsin kirjan käsiini ja luin kirjasta lyhyitä otteita sieltä täältä. Kirkas hehkulamppu syttyi pääni ylle ja koin ahaa!- elämyksen: ymmärsin lopulta kirjan todellisen luonteen.

Olin mielessäni kuvitellut kirjan sisältävän tarinoita naisten välisistä romanttisista suhteista, mutta kirjaa selatessani ennakko-odotukseni osoittautuivat täysin vääriksi - Kankimäki on koonnut kirjaan tarinoita historian inspiroivista naisista, jotka toimivat kukin omalla tavallaan hänen esikuvinaan. Kuinka yllättävä juonenkäänne!

Jos olin jo ainakin vuoden verran epäröinyt kirjaan tarttumista, nyt olin asiasta täysin varma - aika kirjan lukemiselle tuntui viimein oikealta. Lainasin kirjan ja aloitin lomani paksun romaanin parissa Kankimäen kanssa ympäri maailmaa matkaten ja yönaisten jalanjäljissä kulkien.

"Olen löytänyt heidät. Historian inspiroivat naiset, jotka tekivät mitä halusivat. He ovat kirjailijoita, tutkimusmatkailijoita, masentuneita vanhojapiikoja, savannilla ratsastajia, renessanssitaiteilijoita.

Mistä he ammensivat rohkeutensa? Miksi he ovat ilmestyneet minulle?

Futonilla valvoessani mieleeni hiipii suuruudenhullu ajatus."

 

Lukukokemus kirjan parissa

Paksun romaanin parissa vietetyt myöhäiset syysillat sujuivat mukavasti. Karen Blixenin Afrikka ja Kankimäen itsensä tekemä safarimatka Afrikkaan olivat hengästyttävä, mutta kerrassaan upea aloitus kirjalle. Afrikan lisäksi pääsin Kankimäen kanssamatkustajana kiertämään ympäri maailmaa hänen yönaistensa jalanjälkiä pitkin kulkien ja heistä uutta oppien.

Kankimäen yönaiset ovat kaikki inspiroivia, yhteiskunnan odotuksista piittaamattomia ja - Kankimäen sanoja lainaten - aivan saamarin reippaita oman polkunsa kulkijoita. Ei mikään ihme, että Kankimäki on valinnut juuri heidät esikuvikseen ja joita hän yön pimeinä tunteina sängyssä valveilla maatessaan ajattelee.

Kirja oli viihdyttävää luettavaa, mutta (voi kauhistus sentään!) en lukenut kirjaa loppuun asti. Jätin kirjan kesken naistutkimusmatkailijoista kertovien kappaleiden jälkeen. Sain luettua kirjan noin puoleen väliin asti.

Isabella Birdin, Ida Pfeifferin ja Mary Kingsleyn tekemistä itsenäisistä matkoista lukeminen maailman syrjäisimpiin kolkkiin, joissa kukaan ei ollut ennen heitä kulkenut, oli huumaava ja päätä pyörryttävä kokemus. Kankimäki on tehnyt aivan uskomatonta tutkimustyötä etsiessään ja kerätessään heistä tietoa.

Sivu toisensa perään silmieni eteen iskettiin yönaisten neuvoja, hyviä syitä lähteä matkalle terveyssyistä ja näiden naistutkimusmatkailijoiden kokemuksia matkojensa aikana. Tarinat matkan aikana koetuista sairauksista, nälästä, ylitsepääsemättömiltä tuntuvista esteistä, tutkimustyöstä, pitkien välimatkojen taittamisesta milloin laivalla, milloin hevosella ja milloin kamelilla, ja jopa täysin järjenvastaiselta kuulostava ystävystyminen ihmissyöjäheimojen kanssa pitivät minut öisin hereillä, kun ajattelin lukemaani.

Totesin, että kirja tarjosi minulle enemmän kuin mitä pystyin vastaanottamaan: raja tuli lopulta vastaan ja koin ähkyn kaikesta siitä tiedosta, mitä minulle kirjan kansien välissä annettiin. Parhaimmalta ratkaisulta tuntui jättää kirja kesken ja palauttaa se takaisin kirjastoon. Surisevan mieleni rauhoittaakseni oli aika palata takaisin hitaampien tarinoiden pariin.

Naiset joita ajattelen öisin on edelleen uskollisella lukulistallani. Luen sen ehdottomasti loppuun asti hieman myöhemmin, kun haluan pökerryttävän lukukokemuksen ja olen sen takia valmis menettämään yöuneni.

Minna Eväsoja: Rakkauden merkit - Perheestä, parisuhteesta ja avioliitosta japanilaisittain

Miksi valitsin kirjan?

Tutustuin ensimmäisen kerran Minna Eväsojan tuotantoon Shoshin - Aloittelijan mieli- nimisen kirjan kautta. Ihastuin Eväsojan Japanin asiantuntemukseen, hänen tekemiinsä tulkintoihin kirjassa olevista ajatuksista ja käsitteistä, sekä hänen tyyliinsä kirjoittaa. Shoshin antoi itselleni kipinän Japanista kertovia kirjoja kohtaan. Vuosien varrella olen lukenut ja ostanut itselleni lähes kaikki Eväsojan kirjat.

Kun huomasin Eväsojan Instagramissa hänen kirjoittavan uutta kirjaa, tiesin heti, että tämä uusi kirja tulee ilmestyttyään päätymään kirjahyllyni kokoelman jatkoksi.

Yksi uusi kirja lisää kokoelmaan

Rakkauden merkit julkaistiin lokakuun alkupuolella. Kirjan ilmestyttyä kirjakauppoihin, matkustin lähikaupunkiini kirjaostoksille. Kirjakauppaan saavuttuani tutkin kaunokirjallisuuden osastoa, mutta kirja ei vain sattunut silmiini.

Onneksi kirjakaupan myyjä tarjoutui auttamaan kirjan etsinnässä. Silmäilimme ja kolusimme yhdessä kirjakaupan eri osastoja läpi, palaten välillä kassalle tutkimaan kirjakaupan tietokantaa.

Ajattelin kirjan olleen niin suosittu, että se oli kyseisessä kaupassa jo myyty loppuun. Myyjän tekemä tietokannan viimeinen tarkistus antoi kuitenkin vielä yhden toivonkipinän; kirja voisi mahdollisesti lymyillä matkailuosaston kirjojen joukossa. Tartuimme toiveikkaana tähän tietoon ja kävimme lopuksi tutkimassa matkailuosastolla olevat kirjat - ja voi onnen päivää - sieltä kaipaamani kirja viimein löytyi!

Kirjakaupasta kotiin palattuani asettelin kirjan valmiiksi yöpöydälleni odottamaan illan lukuhetkeä ja toisenlaisen kulttuurin pariin uppoutumista.

Rakastettu Japanin- tuntija Minna Eväsoja valottaa japanilaisen naisen elämää kuuden dokumentaarisen tarinan kautta. Keskiössä ovat rakkaus ja avioliitto: kumppanin etsiminen, perhearki ja parisuhteen kipupisteet ennen ja nyt. Vanhemmilla on Japanissa tänäkin päivänä sananvaltaa aikuisten lastensa elämään, ja siitä seuraa kirjan tarinoissa sekä komediaa että kärsimystä. Harmonista ulkokuorta painottavassa kulttuurissa kipeät aiheet ovat tabu, mutta kaukaa tullut ulkopuolinen tarkkailija saa tutustua myös tummempiin tunnelmiin. Huumori pilkahtaa, kun suomalainen kertoja joutuu milloin avioliittoneuvojan, milloin esiliinan rooliin.

Lukukokemus kirjan parissa

Ennen ensimmäisen lukuhetken aloittamista ihastelin kirjan ukiyo-e kansikuvaa. Mielessäni pohdiskelin, että kirjan hennon vaaleanpunaisen sävyn ja kirjan rakkauden täyteisen teeman täydentäisi mitä loistavimmin eroottinen "kevään kuva" eli shunga. Kannen sisäsivu paljastikin suureksi riemukseni kansikuvataiteen olevan Keisai Eisenin shunga.

Luin odottamaani kirjaa kaikessa rauhassa yksi kappale kerrallaan. Kirja sisältää johdannon lisäksi kuuden eri naisen rakkaustarinan, joita Eväsoja kuvailee seuranneensa "kevään kuvissa" seikkailevan Papumiehen roolin kautta.

Naisten tarinat elämästä, arjesta, rakkaudesta ja avioliitosta poikkesivat suuresti toisistaan. Esimerkkinä voisin paljastaa, että yksi kirjassa esiintyvistä naisista sai onnellisen, lähes länsimaistyylisen rakkausavioliiton, kun taas toinen kipuili ja eli vankina jatkuvan väkivallan uhan alla kykenemättä lähtemään avioliitostaan. Kaikkien kirjassa esiintyvien naisten tarinoiden taustalla kulkivat yhteiskunnan odotukset naisen roolista, avioliitosta sekä onnellisten kulissien ja harmonian ylläpitämisestä kaikin keinoin.

Pidän Eväsojan asiantuntevasta, mutta helposti lähestyttävästä tyylistä valottaa suomalaiselle lukijalle japanilaista yhteiskuntaa ja sen kulttuuria. Kevyisiin ja suomalaiselle lukijalle ehkä hieman erikoisilta vaikuttaviin asioihin suhtaudutaan tässä kirjassa huumorillisen Papumiehen roolin kautta, mutta pinnan alla kyteviä synkkiä salaisuuksia ei lakaista maton alle piiloon. Vakavat aiheet eivät ole kirjassa tabu, vaan asioista puhutaan niiden oikeilla nimillä.

Viihdyin Eväsojan uusimman kirjan parissa jälleen kerran oikein hyvin. Saatuani luettua kirjan loppuun, luin sen saman tien uudestaan.

Joskus kirja jää kesken

Odotettu lukuhetki kirjan parissa on koittanut. Keitän itselleni kupillisen teetä ja asettelen itseni sohvan nurkkaan. Otan teekupillisesta siemauksen ja tunnen, kuinka kuluneen päivän kiireet sulavat pois lämpimän nesteen valuessa kurkustani alas.

Asetan teekupillisen sohvapöydälle ja otan pöydältä kirjastosta lainaamani kirjan käteeni. Ihastelen sen kansikuvaa ja luen takakannen kuvauksen kansien välissä olevasta tarinasta. Lukuinto alkaa nousta pintaan: voin melkein tuntea kehossani nykäyksen, kun kuvittelen sivuille kirjoitetun tarinan tempaisevan minut otteeseensa.

Siemailen lisää teetä, avaan kirjan ja aloitan lukemisen. Uppoudun sivuilla avautuvaan maailmaan ja sivuutan kaiken, mitä ympärilläni tapahtuu.

Mutta jokin on pielessä.

Kirja ei tempaisekaan mukaansa, juoni tuntuu ontuvalta, henkilöhahmot ärsyttävät eikä kirjailijan ääni miellytä. Kirja ei tarjoa sitä mitä olin mielessäni kuvitellut.

Rentouttava lukuhetki kirjan parissa muuttuukin ankaraksi päänsisäiseksi pohdinnaksi: jatkanko lukemista vai jätänkö kirjan kesken?

🍂

Teekupillisen siemailun ja pitkän pohdinnan jälkeen päädyn vaihtoehtoon a) yritän jatkaa kirjan lukemista. Ehkä pitkä viikko on tehnyt tehtävänsä ja olen vain liian väsynyt päästäkseni kirjaan sisälle. Hyvin nukuttujen yöunien myötä saattaisin olla kirjalle avoimempi.

Selitys käy järkeen.

Suljen kirjan, asetan sen pöydälle ja nautiskelen hitaasti teekupillisestani. Kuuntelen hiljaisuutta ympärilläni ja katselen ikkunan takana aukeavaa pimeyttä. Kun silmäni eivät enää pysy auki, puen yöpuvun päälle, pesen hampaat ja käyn nukkumaan.

🍂

Palaan kirjan pariin seuraavana iltana. Palaan kirjan pariin taas seuraavana iltana.

Jatkan lukemista ilta toisensa perään, mutta lukeminen tuntuu tahmealta eikä tuota mielihyvää. Pian lukeminen muuttuu sivujen pintapuoliseksi silmäilyksi, kun hypin riviltä toiselle yrittäessäni löytää edes hieman kiinnostavalta kuulostavia lauseita.

En luovuta vaan jatkan sinnikkäästi. Jatkan niin sinnikkäästi, että nyt kirjaan tarttuminen aiheuttaa jo pientä hampaiden kiristelyä. Tässä vaiheessa on aika viheltää peli poikki ja valita vaihtoehto b) kirja saa jäädä kesken.

Huokaisen helpotuksesta tehtyäni viimein oikean päätöksen. Raskas kivi tipahtaa hartioilta ja on helpompi hengittää. Kuin korvauksena kirjan parissa tuhlatusta ajasta annan itselleni luvan valita seuraavalle lukuhetkelle kirjan, jonka varmasti tiedän olevan mieluinen.

🍂

Päivän kiireet ovat takana ja odotettu lukuhetki koittaa jälleen.

Keitän kupillisen teetä, melkein syöksyn kirjahyllyni äärelle etsimään lempikirjaani ja asettaudun mukavasti sohvan nurkkaan. Palkintona kunnialla loppuun asti vedetystä päivästä aion viettää rauhallisen koti-illan sohvani syleilyssä rentoutuen ja höyryävästä teekupillisesta nauttien. Tämä ilta on vain minua varten.

Pyörittelen tuttua ja turvallista lempikirjaani käsissäni. Ihastelen sen kansikuvaa, luen takakannen kuvauksen ja tunnen kuinka lukuinto alkaa nousta pintaan.

Avaan kirjan ja katoan kirjoitetun tarinan maailmaan. Mitä autuutta onkaan lukea kirjaa, joka tempaisee mukaansa!

Katja Pantzar: Löydä elämäsi sisu

Hyvää itsenäisyyspäivää! 

Juhlapäivän kunniaksi esittelyssä on kirja suomalaisesta sisusta.

Miksi valitsin kirjan?

Löysin kirjan, kun tutkin kotona nettihaun kautta kirjaston tietokantaa. Olin kirjoittanut hakusanaksi "elämäntaito". Hakutulosta selatessani tutkin ja kuulostelin, mitkä elämätaitoa tarjoavat kirjat herättävät mielenkiintoa.

Kirjan havunvihreä kansikuva nousi virkeällä olemuksellaan esiin tietokannassa olevien kirjojen joukosta. Kirjan nimessä esiintyvä sana sisu taas herätti halun klikata kirjan tarkempi kuvaus auki. Kirjasta kirjoitettu kuvaus taasen herätti himon lähteä kirjastoon hakemaan kirja kotona luettavaksi.

Löydä elämäsi sisu on inspiroiva opaskirja, joka tutustuttaa lukijan pohjoismaisen elämäntavan ja suomalaisen sinnikkyyden saloihin. Suomalaissyntyinen kirjailija Katja Pantzar vietti lapsuutensa ja nuoruutensa Kanadassa. Kun hän muutti takaisin synnyinmaahansa, teki suomalainen elämäntyyli häneen suuren vaikutuksen monimutkaisemman pohjoisamerikkalaisen elämäntyylin jälkeen. Pohjoismainen ruokavalio, luonnonläheisyys, aamu-uinnit avannossa ja elämän yksinkertaisuus muuttivat kirjailijan elämän.

Minua kiinnosti tietää, kuinka kirjailija koki pohjoisamerikkalaisen elämäntyylin ja ulkomailla vietettyjen vuosien jälkeen suomalaisen, hieman hillitymmän elämäntavan ja kulttuurin. Mihin asioihin ulkomailta Suomeen muuttanut henkilö kiinnittää huomiota; mitkä täkäläiset tavat ja asiat kummastuttavat ja mitkä ihastuttavat? Pystyykö ulkomailta Suomeen muuttanut henkilö ottamaan suomalaisen elämäntavan luonnolliseksi osaksi omaa elämäänsä?

Entä oliko ulkomailla vietettyjen vuosien jälkeen jossain syvällä sielun sopukoissa uinunut ja synnyinlahjana saatu suomalainen sisu vielä tallessa? 

Tanskalaisen hyggen ja ruotsalaisen lagomin sijaan halusin suomalaisena lukijana arvostaa meidän omaa kansanperintöämme, sisua.

Lukukokemus kirjan parissa

Kirjassa on yhteensä kymmenen kappaletta koskien suomalaista elämäntyyliä. Kappaleet käsittelevät muun muassa avantouintia, saunaa, pohjoismaalaista ruokavaliota, luontosuhdetta ja liikuntaa elämäntapana. Kappaleiden lopussa kirjailija antaa lukijalle vinkkejä, kuinka omaa sisuaan voi vahvistaa käsiteltyjen teemojen avulla.

Täytyy sanoa, että kirja oli itselleni nappivalinta!

Viihdyin kirjan parissa todella hyvin. Se oli sujuvasti kirjoitettu ja rakenteeltaan selkeä. Kirjassa oli mukavassa tasapainossa asiantuntijahaastatteluita sekä kirjailijan omia kokemuksia suomalaisesta elämäntavasta, uusien asioiden oppimisesta ja omaksumisesta osaksi omaa arkea.

Uskoisin kirjan olevan hyödyllinen ja tarjoavan mielenkiintoista nippelitietoa Suomesta kiinnostuneille ulkomailla asuville henkilöille. Suomalaisille lukijoillekin kirja tarjoaa viihdyttäviä lukuhetkiä, ja ulkopuolisen silmin katseltuna uusia näkökulmia omaan elämäntapaamme ja kulttuuriimme.

Charlotte McConaghy: Täällä oli susia

"Ei voi olla totta!"

Seison kirjaston jännityskirjallisuuden osastolla ja tuijotan kirjahyllyn yläosaan koottujen kirjojen antia. Näen violetin, sinisen ja oranssin sävyissä koreilevan ja mystistä utua säteilevän kirjan, jonka kansikuvassa seisoo uljas susi.

Kirja on Charlotte McConaghyn Täällä oli susia.

Tuijotan hämmästyneenä kirjaa, jota olen etsinyt jännityskirjallisuuden hyllyissä lepäävien kirjojen joukosta jo useamman kuukauden ajan. Tähän päivään asti kirja on onnistunut pysyttelemään minulta piilossa.

Mutta nyt... Nyt kirja on viimein tullut esiin piilostaan.

"Ei voi olla totta!"

Otan pari askelta eteenpäin ja poimin kirjan käteeni.

"Kyllä, tässä se on. Nyt se on ihan oikeasti kädessäni!"

Katselen kirjan kansikuvaa ja kääntelen kirjaa käsissäni. Mietin ajatuksissani, missäköhän kirja on mahtanut piileskellä? Ja miksi se ilmestyi eteeni juuri nyt?

Aivan kuin kirjastovirkailija olisi aavistanut, että juuri tänä kyseisenä päivänä tulen jälleen kerran kirjastoon etsimään tätä mystistä ja piilossa pysyttelevää kirjaa, ja helpottanut etsivän työtäni asettamalla kirjan näytille.

Oli miten oli, kirja on nyt minulla ja pääsen viimein uppoutumaan sen kansien väliin kirjoitetun tarinan pariin. Oliko pitkä odotus lopulta odottamisen arvoinen?

Inti Flynn saapuu Skotlannin ylämaille kaksossiskonsa Aggien kanssa. Inti johtaa biologitiimiä, jonka tehtävänä on vapauttaa susilauma takaisin luontoon. Varautunut Inti alkaa laskea suojauksiaan huomatessaan, että sudet sopeutuvat: sekä luonnolla että hänellä itsellään on mahdollisuus parantua menneisyyden haavoista. Mutta sitten lähistöltä löytyy maanviljelijä kuolleena, ja syyttävät sormet osoittavat Intin rakkaita susia.

 

Mitä odotin kirjalta?

1. Kaunista luontokuvailua Skotlannin ylämailta.

2. Susien suojelua puolustavien ja sitä vastustavien ihmisten tiukkaa puolesta ja vastaan käytävää sanallista taistelua biologitiimin yrittäessä palauttaa susilauma takaisin Skotlannin luontoon.

3. Mielenkiintoista ja opettavaista tarinaa susiensuojelusta ja luonnon ennallistamisesta sekä luontokadon ehkäisemisestä.

Mitä sain kirjalta?

1. Murhamysteerin.

2. Monimutkaisia ihmissuhteita.

3. Kaksossiskosten menneiden traumojen käsittelyä ja väkivaltaisesta parisuhteesta toipumista.

4. Hyvin vähän luontokuvailua: susiensuojelu ja luonnon ennallistaminen jäivät tyystin myrskyisiin ihmissuhteisiin keskittyneen tarinan taustalle.

Summa summarum:

Kirja ei lunastanut odotuksiani, koska olin ajatellut sen keskittyvän susien suojeluun ja luontokeskeiseen kerrontaan. Luonto ja sudet jäivät tarinan punaisen langan eli murhamysteerin taustalle. Kerronta oli myös - kuten murhamysteereissä ja jännityskirjallisuudessa yleensä - ajoittain aika raakaa ja olisin mielelläni jättänyt tietyt kohdat kokonaan lukematta.

Näin jälkikäteen ajateltuna oli onni, että en sinnikkäistä etsinnöistäni huolimatta onnistunut löytämään kirjaa käsiini. Kirja olisi aivan hyvin voinut jatkaa piilotteluaan kirjaston kätköissä.