"Ei voi olla totta!"
Seison kirjaston jännityskirjallisuuden osastolla ja tuijotan kirjahyllyn yläosaan koottujen kirjojen antia. Näen violetin, sinisen ja oranssin sävyissä koreilevan ja mystistä utua säteilevän kirjan, jonka kansikuvassa seisoo uljas susi.
Kirja on Charlotte McConaghyn Täällä oli susia.
Tuijotan hämmästyneenä kirjaa, jota olen etsinyt jännityskirjallisuuden hyllyissä lepäävien kirjojen joukosta jo useamman kuukauden ajan. Tähän päivään asti kirja on onnistunut pysyttelemään minulta piilossa.
Mutta nyt... Nyt kirja on viimein tullut esiin piilostaan.
"Ei voi olla totta!"
Otan pari askelta eteenpäin ja poimin kirjan käteeni.
"Kyllä, tässä se on. Nyt se on ihan oikeasti kädessäni!"
Katselen kirjan kansikuvaa ja kääntelen kirjaa käsissäni. Mietin ajatuksissani, missäköhän kirja on mahtanut piileskellä? Ja miksi se ilmestyi eteeni juuri nyt?
Aivan kuin kirjastovirkailija olisi aavistanut, että juuri tänä kyseisenä päivänä tulen jälleen kerran kirjastoon etsimään tätä mystistä ja piilossa pysyttelevää kirjaa, ja helpottanut etsivän työtäni asettamalla kirjan näytille.
Oli miten oli, kirja on nyt minulla ja pääsen viimein uppoutumaan sen kansien väliin kirjoitetun tarinan pariin. Oliko pitkä odotus lopulta odottamisen arvoinen?
Inti Flynn saapuu Skotlannin ylämaille kaksossiskonsa Aggien kanssa. Inti johtaa biologitiimiä, jonka tehtävänä on vapauttaa susilauma takaisin luontoon. Varautunut Inti alkaa laskea suojauksiaan huomatessaan, että sudet sopeutuvat: sekä luonnolla että hänellä itsellään on mahdollisuus parantua menneisyyden haavoista. Mutta sitten lähistöltä löytyy maanviljelijä kuolleena, ja syyttävät sormet osoittavat Intin rakkaita susia.
Mitä odotin kirjalta?
1. Kaunista luontokuvailua Skotlannin ylämailta.
2. Susien suojelua puolustavien ja sitä vastustavien ihmisten tiukkaa puolesta ja vastaan käytävää sanallista taistelua biologitiimin yrittäessä palauttaa susilauma takaisin Skotlannin luontoon.
3. Mielenkiintoista ja opettavaista tarinaa susiensuojelusta ja luonnon ennallistamisesta sekä luontokadon ehkäisemisestä.
Mitä sain kirjalta?
1. Murhamysteerin.
2. Monimutkaisia ihmissuhteita.
3. Kaksossiskosten menneiden traumojen käsittelyä ja väkivaltaisesta parisuhteesta toipumista.
4. Hyvin vähän luontokuvailua: susiensuojelu ja luonnon ennallistaminen jäivät tyystin myrskyisiin ihmissuhteisiin keskittyneen tarinan taustalle.
Summa summarum:
Kirja ei lunastanut odotuksiani, koska olin ajatellut sen keskittyvän susien suojeluun ja luontokeskeiseen kerrontaan. Luonto ja sudet jäivät tarinan punaisen langan eli murhamysteerin taustalle. Kerronta oli myös - kuten murhamysteereissä ja jännityskirjallisuudessa yleensä - ajoittain aika raakaa ja olisin mielelläni jättänyt tietyt kohdat kokonaan lukematta.
Näin jälkikäteen ajateltuna oli onni, että en sinnikkäistä etsinnöistäni huolimatta onnistunut löytämään kirjaa käsiini. Kirja olisi aivan hyvin voinut jatkaa piilotteluaan kirjaston kätköissä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti