Pian koittavan uuden vuoden kunniaksi päätin istahtaa hetkeksi alas ja tutkia, mitä kirjoja olen kuluneen vuoden aikana uskolliselle lukulistalleni kirjoittanut. Entuudestaan tuntemattomia kirjoja olen löytänyt onnistuneesti muun muassa kirjablogeista, kirjaston kirjahyllyjä tutkiessani sekä netissä olevan kirjaston hakutoiminnon kautta.
Lukulistani onkin jo tavattoman pitkä. Se on päässyt kasvamaan pituutta nopeammin kuin olen ehtinyt sitä lukemalla saada lyhennettyä. Nyt onkin hyvä hetki aloittaa oma kirjamatka puhtaalta pöydältä ja selvittää, mitkä listalla olevista kirjoista vastaavat parhaiten tämän hetken lukutarpeeseen.
Istahdan alas tietokoneeni äärelle, avaan kirjaston nettisivut ja etsin hakutoiminnon kautta lukulistallani olevia kirjoja. Suunnitelmani on seuraava: jos hakutoiminnon kautta löytynyt kirja ja sen kuvaus herättää edelleen mielenkiintoa, saa kirja jäädä lukulistalleni odottamaan omaa lukuvuoroaan. Jos kirja taasen ei herätä minkäänlaista mielenkiintoa tai uteliaisuutta, poistan kirjan lukulistalta.
Puristan teepussista viimeisetkin pisarat höyryävän juoman joukkoon ja ryhdyn toimeen.
Käyn yksi kirja kerrallaan lukulistaa läpi. Naputtelen näppäimistöä, klikkailen kirjojen kuvauksia auki, kuulostelen tuntemuksiani ja poistan kirjoja lukulistalta. Siemailen teetä ja pohdiskelen käsi poskeani vasten nojaten, mitä ihmettä tekisin kirjan kanssa, joka toisaalta vaikuttaa houkuttelevalta, mutta ei vain tunnu säväyttävän tarpeeksi.
Vaivun ajatuksiini, tuijotan ikkunasta ulos, teen lopullisen päätöksen ja jatkan naputtelua.
Ikkunan takana lumi leijailee hiljalleen alas. Nautin tästä pienestä, mutta erittäin tarpeellisesta siivousoperaatiosta. Pitkä lista lyhenee näppäimistön naputtelun ja hiirellä klikkailun rytmittämänä.
❄
Lukulistan siivousoperaatio tulee päätökseensä.
Selaan tyytyväisenä lyhentynyttä lukulistaani ja valitsen vielä viimeiseksi ne kirjat, jotka haluan ehdottomasti vuoden 2026 aikana lukea.
Tässä koonti kirjoista:
Ito Ogawa:Paperikauppa Tsubaki
Aino Huilaja: Pakumatkalla
Satu Rämö:Talo maailman reunalla
Jaana Tapio:Näin on hyvä
Marja-Leena Tiainen:Englantilainen aamiainen
Sawako Natori: Kirja, jota etsit
Saara Henriksson: Tyttö sinä olet keski-ikäinen
Valitsemieni kirjojen teemat ja lajityypit muodostavat mukavan monipuolisen kokonaisuuden. Olen tyytyväinen, että valitsin kirjoja useilta eri kirjailijoilta, eivätkä kirjat kuulu mihinkään kirjasarjaan. Useamman eri kirjailijan luomat yksittäiset tarinat tuovat lukemiseen kaivattua vaihtelua.
Tämän postauksen myötä toivotan oikein riemukasta ja kirjarikasta uutta vuotta!
Olin lisännyt Sigri Sandbergin kirjan uskolliselle lukulistalleni eräänä syksyn harmaana ja sateisena iltahämäränä, kun kaipasin luontokirjojen tarjoamia lohdullisia lukuhetkiä syksyn harmautta taittamaan. Suunnitelmani kirjan lukemisen ajankohdalle siirtyi kuitenkin alkutalveen ja marraskuun pimeisiin iltoihin.
Sinänsä kirjan lukemisen ajankohta oli nyt osuvampi, koska kirja käsittelee pimeyttä, sen pelkoa ja kirjailijan itsensä tunturissa viettämiä yksinäisiä iltoja.
Nainen on asunut pohjoisessa kahdeksan vuotta ja erikoistunut toimittajana luontoaiheisiin. Silti hän ei ole koskaan lähtenyt retkelle ilman seuraa. Hän pelkää pimeää, mutta haluaa nyt kohdata pelkonsa. Nainen lähtee keskellä talvea yksin tunturille, alkeelliseen mökkiin, kauas kaupungin valoista.
Hän ottaa lukemiseksi kirjan itävaltalaisesta taiteilijasta ja hienostorouvasta, joka seurasi miestään talveksi pieneen metsästysmajaan Huippuvuorille vuonna 1934.
Miltä tuntuu olla viisi yötä yksin pimeässä? Mitä lisääntyvä keinovalo aiheuttaa ihmisille ja luonnolle? Voiko kuunvalossa hiihtämisestä hurmioitua?
Lukukokemus kirjan parissa
Ihastuin kirjan tummanmustaan kansikuvaan, taivaalla näkyviin tähtiin ja pienen mökin taustalla kirkkaana loistavaan täysikuuhun. Kansikuva ei ole pelottava, vaan se tuntuu itsestäni kepeältä ja lohduttavalta.
Kansikuvan hieman animaatiomainen piirrosjälki tuo väistämättä mieleeni kohtauksen Tim Burtonin elokuvasta Painajainen ennen joulua, jossa Jack Skellington kävelee lauluunsa uppoutuneena pienen mäen huipulle täysikuun luodessa loistettaan ympäröivään maisemaan.
Ennen lukemista ajattelin kirjan olevan puhtaasti pelkkä päiväkirja, joka kertoo kirjailijan kokemuksista tunturimökissä vietetyistä yksinäisistä illoista, kun hän yrittää kohdata pimeän pelkonsa. Lyhyitä päiväkirjamaisia merkintöjä kirjassa oli, mutta ilokseni kirja sisälsi myös esseemäisiä pohdiskeluja pimeydestä ja valosta, ja asiantuntijatietoa keinovalon vaikutuksesta ihmiseen ja luontoon.
Lukiessani mietin, kuinka onnekas olenkaan asuessani Suomessa, jossa voi kokea täydellisen pimeyden ja nähdä universumin loputtomaan kaukaisuuteen johtavan yötaivaan tähtikartan. Soisin saman mahdollisuuden myös muille keinovalojen täyttämissä suurkaupungeissa asuville ihmisille - vaikka sitten kirjailijan mainitsemalla taivaslailla asetettuna.
Dan KieraninJoutilas matkailija- nimisen kirjan innoittamana halusin lukea lisää kirjoja joutilaisuudesta. Tutkin kirjastossa Tom Hodgkinsonin kirjoittamia Joutilas- kirjoja, mutta mikään niistä ei tällä kertaa tuntunut hyvältä vaihtoehdolta.
Silmäilin huvikseni, mitä muita kirjoja hyllystä löytyy. Satuin huomaamaan ohuen violetin kirjan, jonka nimi pysäytti: Pysähdyskoe.
Otin kirjan käteeni ja luin takakannen kuvauksen.
Ote takakannesta:
Kun arkeen väsynyt kulttuurityöläinen antaa itselleen 40- vuotislahjaksi omakustanteisen puolen vuoden vapaan, alkaa Pysähdyskoe. Kokeen tarkoituksena ei ole matkustaa Intiaan etsimään itseä, ei laittaa koko elämää uusiksi. Tarkoituksena on vain pysähtyä, olla ja ihmetellä elämää ilman työtä.
Työorientoituneessa nykymaailmassa työ on monelle osa identiteettiä. Mitä tapahtuu, kun työtä ei olekaan? Mitä käy kiireelle? Miten vaikeaa on sanoa ei, kun joku tarjoaa töitä? Miten hävytöntä on sanoa ei, kun moni on ilman töitä? Muuttuuko ilman työtä kotirouvaksi, ja mitä se sitten tarkoittaa? Muuttuuko arki tylsäksi? Paljastuuko hyggen hienous? Entä kuluttaminen ja pysähtyminen, miten ne kohtaavat?
Sattumoisin olen itsekin pohdiskellut työelämää ja sen vaatimuksia. Mielessäni olen pyöritellyt ajatusta töiden vähentämisestä ja muutaman kuukauden mittaisesta omakustanteisesta vapaasta.
Tuntui kuin kirja olisi ilmestynyt minulle juuri täydellisellä hetkellä. Ehkä kirja tarjoaisi vastauksia pohtimiini kysymyksiin, antaisi vertaistukea ja toimisi kimmokkeena haaveeni toteuttamiselle.
Lukukokemus kirjan parissa
Odotukseni pientä kirjaa kohtaan olivat korkealla, koska sen teemat ovat pyörineet mielessäni jo jonkin aikaa. Odotin kirjan tarjoavan vastauksia, kuinka omakustanteisen pitkän vapaan voisi pitää, mitä vapaata suunnitellessa tulisi ottaa huomioon, ja että saisin kirjasta inspiraatiota oman pitkän vapaani toteuttamiseen.
Heti kirjan aloitettuani koin pienen pettymyksen. Alkusanoissa Haanpää kertoo, että hän on ajatellut kirjoittavansa esseitä, ja pohdiskelevia esseitä tämä pieni kirja pitääkin sisällään. Mitään konkreettisia ohjeita pitkän vapaan toteuttamiselle kirjasta ei siis tulisi löytymään.
Nielaisin harmitukseni ja jatkoin lukemista. Vaikka kirja ei olekaan sellainen kuin kuvittelin sen etukäteen olevan, saisin ainakin lukea Haanpään kokemuksia hänen toteuttamastaan omakustanteisesta vapaasta - Pysähdyskokeesta.
Parin ensimmäisen kappaleen jälkeen jouduin kuitenkin toteamaan ettei tämä esseistä koostuva kirja ole minua varten. Koin esseissä käsiteltyjen teemojen pohdiskelun jääneen hyvin pintapuoliseksi ja hajanaiseksi. Itse pysähtymistäkin raapaistaan vain hyvin kevyesti. Käsiteltyihin teemoihin olisi voinut pureutua hieman syvemmälle.
Harkitsin kirjan jättämistä kesken, mutta päätin lukea kirjan loppuun asti, koska se oli niin ohut. Kyllähän näin pienen kirjan viimeiselle sivulle pääsee vaikka hampaat irvessä! Ensimmäiset sata sivua luinkin kiltisti kaiken, mitä sivuille oli kirjoitettu, mutta viimeiset kuusikymmentä sivua vain silmäilin läpi.
Kirja on ollut lukulistallani jo ainakin vuoden verran, mutta rehellisesti sanoen kirjan nimi on aina tuntunut hieman luotaantyöntävältä. Tämän lisäksi aika kirjan lukemiselle on aina tuntunut väärältä. Syysloman koittaessa tuntui vihdoin siltä, etten voi pitkittää yönaisista kertovan kirjan lukemista yhtään pidemmälle.
Kirjastossa käydessäni päätin heittää ennakkoluuloni kirjan nimeä kohtaan romukoppaan. Rohkaisin mieleni, etsin kirjan käsiini ja luin kirjasta lyhyitä otteita sieltä täältä. Kirkas hehkulamppu syttyi pääni ylle ja koin ahaa!- elämyksen: ymmärsin lopulta kirjan todellisen luonteen.
Olin mielessäni kuvitellut kirjan sisältävän tarinoita naisten välisistä romanttisista suhteista, mutta kirjaa selatessani ennakko-odotukseni osoittautuivat täysin vääriksi - Kankimäki on koonnut kirjaan tarinoita historian inspiroivista naisista, jotka toimivat kukin omalla tavallaan hänen esikuvinaan. Kuinka yllättävä juonenkäänne!
Jos olin jo ainakin vuoden verran epäröinyt kirjaan tarttumista, nyt olin asiasta täysin varma - aika kirjan lukemiselle tuntui viimein oikealta. Lainasin kirjan ja aloitin lomani paksun romaanin parissa Kankimäen kanssa ympäri maailmaa matkaten ja yönaisten jalanjäljissä kulkien.
"Olen löytänyt heidät. Historian inspiroivat naiset, jotka tekivät mitä halusivat. He ovat kirjailijoita, tutkimusmatkailijoita, masentuneita vanhojapiikoja, savannilla ratsastajia, renessanssitaiteilijoita.
Mistä he ammensivat rohkeutensa? Miksi he ovat ilmestyneet minulle?
Paksun romaanin parissa vietetyt myöhäiset syysillat sujuivat mukavasti. Karen Blixenin Afrikka ja Kankimäen itsensä tekemä safarimatka Afrikkaan olivat hengästyttävä, mutta kerrassaan upea aloitus kirjalle. Afrikan lisäksi pääsin Kankimäen kanssamatkustajana kiertämään ympäri maailmaa hänen yönaistensa jalanjälkiä pitkin kulkien ja heistä uutta oppien.
Kankimäen yönaiset ovat kaikki inspiroivia, yhteiskunnan odotuksista piittaamattomia ja - Kankimäen sanoja lainaten - aivan saamarin reippaita oman polkunsa kulkijoita. Ei mikään ihme, että Kankimäki on valinnut juuri heidät esikuvikseen ja joita hän yön pimeinä tunteina sängyssä valveilla maatessaan ajattelee.
Kirja oli viihdyttävää luettavaa, mutta (voi kauhistus sentään!) en lukenut kirjaa loppuun asti. Jätin kirjan kesken naistutkimusmatkailijoista kertovien kappaleiden jälkeen. Sain luettua kirjan noin puoleen väliin asti.
Isabella Birdin, Ida Pfeifferin ja Mary Kingsleyn tekemistä itsenäisistä matkoista lukeminen maailman syrjäisimpiin kolkkiin, joissa kukaan ei ollut ennen heitä kulkenut, oli huumaava ja päätä pyörryttävä kokemus. Kankimäki on tehnyt aivan uskomatonta tutkimustyötä etsiessään ja kerätessään heistä tietoa.
Sivu toisensa perään silmieni eteen iskettiin yönaisten neuvoja, hyviä syitä lähteä matkalle terveyssyistä ja näiden naistutkimusmatkailijoiden kokemuksia matkojensa aikana. Tarinat matkan aikana koetuista sairauksista, nälästä, ylitsepääsemättömiltä tuntuvista esteistä, tutkimustyöstä, pitkien välimatkojen taittamisesta milloin laivalla, milloin hevosella ja milloin kamelilla, ja jopa täysin järjenvastaiselta kuulostava ystävystyminen ihmissyöjäheimojen kanssa pitivät minut öisin hereillä, kun ajattelin lukemaani.
Totesin, että kirja tarjosi minulle enemmän kuin mitä pystyin vastaanottamaan: raja tuli lopulta vastaan ja koin ähkyn kaikesta siitä tiedosta, mitä minulle kirjan kansien välissä annettiin. Parhaimmalta ratkaisulta tuntui jättää kirja kesken ja palauttaa se takaisin kirjastoon. Surisevan mieleni rauhoittaakseni oli aika palata takaisin hitaampien tarinoiden pariin.
Naiset joita ajattelen öisin on edelleen uskollisella lukulistallani. Luen sen ehdottomasti loppuun asti hieman myöhemmin, kun haluan pökerryttävän lukukokemuksen ja olen sen takia valmis menettämään yöuneni.
Tutustuin ensimmäisen kerran Minna Eväsojan tuotantoon Shoshin - Aloittelijan mieli- nimisen kirjan kautta. Ihastuin Eväsojan Japanin asiantuntemukseen, hänen tekemiinsä tulkintoihin kirjassa olevista ajatuksista ja käsitteistä, sekä hänen tyyliinsä kirjoittaa. Shoshin antoi itselleni kipinän Japanista kertovia kirjoja kohtaan. Vuosien varrella olen lukenut ja ostanut itselleni lähes kaikki Eväsojan kirjat.
Kun huomasin Eväsojan Instagramissa hänen kirjoittavan uutta kirjaa, tiesin heti, että tämä uusi kirja tulee ilmestyttyään päätymään kirjahyllyni kokoelman jatkoksi.
Yksi uusi kirja lisää kokoelmaan
Rakkauden merkit julkaistiin lokakuun alkupuolella. Kirjan ilmestyttyä kirjakauppoihin, matkustin lähikaupunkiini kirjaostoksille. Kirjakauppaan saavuttuani tutkin kaunokirjallisuuden osastoa, mutta kirja ei vain sattunut silmiini.
Onneksi kirjakaupan myyjä tarjoutui auttamaan kirjan etsinnässä. Silmäilimme ja kolusimme yhdessä kirjakaupan eri osastoja läpi, palaten välillä kassalle tutkimaan kirjakaupan tietokantaa.
Ajattelin kirjan olleen niin suosittu, että se oli kyseisessä kaupassa jo myyty loppuun. Myyjän tekemä tietokannan viimeinen tarkistus antoi kuitenkin vielä yhden toivonkipinän; kirja voisi mahdollisesti lymyillä matkailuosaston kirjojen joukossa. Tartuimme toiveikkaana tähän tietoon ja kävimme lopuksi tutkimassa matkailuosastolla olevat kirjat - ja voi onnen päivää - sieltä kaipaamani kirja viimein löytyi!
Kirjakaupasta kotiin palattuani asettelin kirjan valmiiksi yöpöydälleni odottamaan illan lukuhetkeä ja toisenlaisen kulttuurin pariin uppoutumista.
Rakastettu Japanin- tuntija Minna Eväsoja valottaa japanilaisen naisen elämää kuuden dokumentaarisen tarinan kautta. Keskiössä ovat rakkaus ja avioliitto: kumppanin etsiminen, perhearki ja parisuhteen kipupisteet ennen ja nyt. Vanhemmilla on Japanissa tänäkin päivänä sananvaltaa aikuisten lastensa elämään, ja siitä seuraa kirjan tarinoissa sekä komediaa että kärsimystä. Harmonista ulkokuorta painottavassa kulttuurissa kipeät aiheet ovat tabu, mutta kaukaa tullut ulkopuolinen tarkkailija saa tutustua myös tummempiin tunnelmiin. Huumori pilkahtaa, kun suomalainen kertoja joutuu milloin avioliittoneuvojan, milloin esiliinan rooliin.
Lukukokemus kirjan parissa
Ennen ensimmäisen lukuhetken aloittamista ihastelin kirjan ukiyo-e kansikuvaa. Mielessäni pohdiskelin, että kirjan hennon vaaleanpunaisen sävyn ja kirjan rakkauden täyteisen teeman täydentäisi mitä loistavimmin eroottinen "kevään kuva" eli shunga. Kannen sisäsivu paljastikin suureksi riemukseni kansikuvataiteen olevan Keisai Eiseninshunga.
Luin odottamaani kirjaa kaikessa rauhassa yksi kappale kerrallaan. Kirja sisältää johdannon lisäksi kuuden eri naisen rakkaustarinan, joita Eväsoja kuvailee seuranneensa "kevään kuvissa" seikkailevan Papumiehen roolin kautta.
Naisten tarinat elämästä, arjesta, rakkaudesta ja avioliitosta poikkesivat suuresti toisistaan. Esimerkkinä voisin paljastaa, että yksi kirjassa esiintyvistä naisista sai onnellisen, lähes länsimaistyylisen rakkausavioliiton, kun taas toinen kipuili ja eli vankina jatkuvan väkivallan uhan alla kykenemättä lähtemään avioliitostaan. Kaikkien kirjassa esiintyvien naisten tarinoiden taustalla kulkivat yhteiskunnan odotukset naisen roolista, avioliitosta sekä onnellisten kulissien ja harmonian ylläpitämisestä kaikin keinoin.
Pidän Eväsojan asiantuntevasta, mutta helposti lähestyttävästä tyylistä valottaa suomalaiselle lukijalle japanilaista yhteiskuntaa ja sen kulttuuria. Kevyisiin ja suomalaiselle lukijalle ehkä hieman erikoisilta vaikuttaviin asioihin suhtaudutaan tässä kirjassa huumorillisen Papumiehen roolin kautta, mutta pinnan alla kyteviä synkkiä salaisuuksia ei lakaista maton alle piiloon. Vakavat aiheet eivät ole kirjassa tabu, vaan asioista puhutaan niiden oikeilla nimillä.
Viihdyin Eväsojan uusimman kirjan parissa jälleen kerran oikein hyvin. Saatuani luettua kirjan loppuun, luin sen saman tien uudestaan.
Odotettu lukuhetki kirjan parissa on koittanut. Keitän itselleni kupillisen teetä ja asettelen itseni sohvan nurkkaan. Otan teekupillisesta siemauksen ja tunnen, kuinka kuluneen päivän kiireet sulavat pois lämpimän nesteen valuessa kurkustani alas.
Asetan teekupillisen sohvapöydälle ja otan pöydältä kirjastosta lainaamani kirjan käteeni. Ihastelen sen kansikuvaa ja luen takakannen kuvauksen kansien välissä olevasta tarinasta. Lukuinto alkaa nousta pintaan: voin melkein tuntea kehossani nykäyksen, kun kuvittelen sivuille kirjoitetun tarinan tempaisevan minut otteeseensa.
Siemailen lisää teetä, avaan kirjan ja aloitan lukemisen. Uppoudun sivuilla avautuvaan maailmaan ja sivuutan kaiken, mitä ympärilläni tapahtuu.
Mutta jokin on pielessä.
Kirja ei tempaisekaan mukaansa, juoni tuntuu ontuvalta, henkilöhahmot ärsyttävät eikä kirjailijan ääni miellytä. Kirja ei tarjoa sitä mitä olin mielessäni kuvitellut.
Rentouttava lukuhetki kirjan parissa muuttuukin ankaraksi päänsisäiseksi pohdinnaksi: jatkanko lukemista vai jätänkö kirjan kesken?
🍂
Teekupillisen siemailun ja pitkän pohdinnan jälkeen päädyn vaihtoehtoon a) yritän jatkaa kirjan lukemista. Ehkä pitkä viikko on tehnyt tehtävänsä ja olen vain liian väsynyt päästäkseni kirjaan sisälle. Hyvin nukuttujen yöunien myötä saattaisin olla kirjalle avoimempi.
Selitys käy järkeen.
Suljen kirjan, asetan sen pöydälle ja nautiskelen hitaasti teekupillisestani. Kuuntelen hiljaisuutta ympärilläni ja katselen ikkunan takana aukeavaa pimeyttä. Kun silmäni eivät enää pysy auki, puen yöpuvun päälle, pesen hampaat ja käyn nukkumaan.
🍂
Palaan kirjan pariin seuraavana iltana. Palaan kirjan pariin taas seuraavana iltana.
Jatkan lukemista ilta toisensa perään, mutta lukeminen tuntuu tahmealta eikä tuota mielihyvää. Pian lukeminen muuttuu sivujen pintapuoliseksi silmäilyksi, kun hypin riviltä toiselle yrittäessäni löytää edes hieman kiinnostavalta kuulostavia lauseita.
En luovuta vaan jatkan sinnikkäästi. Jatkan niin sinnikkäästi, että nyt kirjaan tarttuminen aiheuttaa jo pientä hampaiden kiristelyä. Tässä vaiheessa on aika viheltää peli poikki ja valita vaihtoehto b) kirja saa jäädä kesken.
Huokaisen helpotuksesta tehtyäni viimein oikean päätöksen. Raskas kivi tipahtaa hartioilta ja on helpompi hengittää. Kuin korvauksena kirjan parissa tuhlatusta ajasta annan itselleni luvan valita seuraavalle lukuhetkelle kirjan, jonka varmasti tiedän olevan mieluinen.
🍂
Päivän kiireet ovat takana ja odotettu lukuhetki koittaa jälleen.
Keitän kupillisen teetä, melkein syöksyn kirjahyllyni äärelle etsimään lempikirjaani ja asettaudun mukavasti sohvan nurkkaan. Palkintona kunnialla loppuun asti vedetystä päivästä aion viettää rauhallisen koti-illan sohvani syleilyssä rentoutuen ja höyryävästä teekupillisesta nauttien. Tämä ilta on vain minua varten.
Pyörittelen tuttua ja turvallista lempikirjaani käsissäni. Ihastelen sen kansikuvaa, luen takakannen kuvauksen ja tunnen kuinka lukuinto alkaa nousta pintaan.
Avaan kirjan ja katoan kirjoitetun tarinan maailmaan. Mitä autuutta onkaan lukea kirjaa, joka tempaisee mukaansa!
Juhlapäivän kunniaksi esittelyssä on kirja suomalaisesta sisusta.
Miksi valitsin kirjan?
Löysin kirjan, kun tutkin kotona nettihaun kautta kirjaston tietokantaa. Olin kirjoittanut hakusanaksi "elämäntaito". Hakutulosta selatessani tutkin ja kuulostelin, mitkä elämätaitoa tarjoavat kirjat herättävät mielenkiintoa.
Kirjan havunvihreä kansikuva nousi virkeällä olemuksellaan esiin tietokannassa olevien kirjojen joukosta. Kirjan nimessä esiintyvä sana sisu taas herätti halun klikata kirjan tarkempi kuvaus auki. Kirjasta kirjoitettu kuvaus taasen herätti himon lähteä kirjastoon hakemaan kirja kotona luettavaksi.
Löydä elämäsi sisu on inspiroiva opaskirja, joka tutustuttaa lukijan pohjoismaisen elämäntavan ja suomalaisen sinnikkyyden saloihin. Suomalaissyntyinen kirjailija Katja Pantzar vietti lapsuutensa ja nuoruutensa Kanadassa. Kun hän muutti takaisin synnyinmaahansa, teki suomalainen elämäntyyli häneen suuren vaikutuksen monimutkaisemman pohjoisamerikkalaisen elämäntyylin jälkeen. Pohjoismainen ruokavalio, luonnonläheisyys, aamu-uinnit avannossa ja elämän yksinkertaisuus muuttivat kirjailijan elämän.
Minua kiinnosti tietää, kuinka kirjailija koki pohjoisamerikkalaisen elämäntyylin ja ulkomailla vietettyjen vuosien jälkeen suomalaisen, hieman hillitymmän elämäntavan ja kulttuurin. Mihin asioihin ulkomailta Suomeen muuttanut henkilö kiinnittää huomiota; mitkä täkäläiset tavat ja asiat kummastuttavat ja mitkä ihastuttavat? Pystyykö ulkomailta Suomeen muuttanut henkilö ottamaan suomalaisen elämäntavan luonnolliseksi osaksi omaa elämäänsä?
Entä oliko ulkomailla vietettyjen vuosien jälkeen jossain syvällä sielun sopukoissa uinunut ja synnyinlahjana saatu suomalainen sisu vielä tallessa?
Tanskalaisen hyggen ja ruotsalaisen lagomin sijaan halusin suomalaisena lukijana arvostaa meidän omaa kansanperintöämme, sisua.
Lukukokemus kirjan parissa
Kirjassa on yhteensä kymmenen kappaletta koskien suomalaista elämäntyyliä. Kappaleet käsittelevät muun muassa avantouintia, saunaa, pohjoismaalaista ruokavaliota, luontosuhdetta ja liikuntaa elämäntapana. Kappaleiden lopussa kirjailija antaa lukijalle vinkkejä, kuinka omaa sisuaan voi vahvistaa käsiteltyjen teemojen avulla.
Täytyy sanoa, että kirja oli itselleni nappivalinta!
Viihdyin kirjan parissa todella hyvin. Se oli sujuvasti kirjoitettu ja rakenteeltaan selkeä. Kirjassa oli mukavassa tasapainossa asiantuntijahaastatteluita sekä kirjailijan omia kokemuksia suomalaisesta elämäntavasta, uusien asioiden oppimisesta ja omaksumisesta osaksi omaa arkea.
Uskoisin kirjan olevan hyödyllinen ja tarjoavan mielenkiintoista nippelitietoa Suomesta kiinnostuneille ulkomailla asuville henkilöille. Suomalaisille lukijoillekin kirja tarjoaa viihdyttäviä lukuhetkiä, ja ulkopuolisen silmin katseltuna uusia näkökulmia omaan elämäntapaamme ja kulttuuriimme.
Seison kirjaston jännityskirjallisuuden osastolla ja tuijotan kirjahyllyn yläosaan koottujen kirjojen antia. Näen violetin, sinisen ja oranssin sävyissä koreilevan ja mystistä utua säteilevän kirjan, jonka kansikuvassa seisoo uljas susi.
Kirja on Charlotte McConaghynTäällä oli susia.
Tuijotan hämmästyneenä kirjaa, jota olen etsinyt jännityskirjallisuuden hyllyissä lepäävien kirjojen joukosta jo useamman kuukauden ajan. Tähän päivään asti kirja on onnistunut pysyttelemään minulta piilossa.
Mutta nyt... Nyt kirja on viimein tullut esiin piilostaan.
"Ei voi olla totta!"
Otan pari askelta eteenpäin ja poimin kirjan käteeni.
"Kyllä, tässä se on. Nyt se on ihan oikeasti kädessäni!"
Katselen kirjan kansikuvaa ja kääntelen kirjaa käsissäni. Mietin ajatuksissani, missäköhän kirja on mahtanut piileskellä? Ja miksi se ilmestyi eteeni juuri nyt?
Aivan kuin kirjastovirkailija olisi aavistanut, että juuri tänä kyseisenä päivänä tulen jälleen kerran kirjastoon etsimään tätä mystistä ja piilossa pysyttelevää kirjaa, ja helpottanut etsivän työtäni asettamalla kirjan näytille.
Oli miten oli, kirja on nyt minulla ja pääsen viimein uppoutumaan sen kansien väliin kirjoitetun tarinan pariin. Oliko pitkä odotus lopulta odottamisen arvoinen?
Inti Flynn saapuu Skotlannin ylämaille kaksossiskonsa Aggien kanssa. Inti johtaa biologitiimiä, jonka tehtävänä on vapauttaa susilauma takaisin luontoon. Varautunut Inti alkaa laskea suojauksiaan huomatessaan, että sudet sopeutuvat: sekä luonnolla että hänellä itsellään on mahdollisuus parantua menneisyyden haavoista. Mutta sitten lähistöltä löytyy maanviljelijä kuolleena, ja syyttävät sormet osoittavat Intin rakkaita susia.
Mitä odotin kirjalta?
1. Kaunista luontokuvailua Skotlannin ylämailta.
2. Susien suojelua puolustavien ja sitä vastustavien ihmisten tiukkaa puolesta ja vastaan käytävää sanallista taistelua biologitiimin yrittäessä palauttaa susilauma takaisin Skotlannin luontoon.
3. Mielenkiintoista ja opettavaista tarinaa susiensuojelusta ja luonnon ennallistamisesta sekä luontokadon ehkäisemisestä.
Mitä sain kirjalta?
1. Murhamysteerin.
2. Monimutkaisia ihmissuhteita.
3. Kaksossiskosten menneiden traumojen käsittelyä ja väkivaltaisesta parisuhteesta toipumista.
4. Hyvin vähän luontokuvailua: susiensuojelu ja luonnon ennallistaminen jäivät tyystin myrskyisiin ihmissuhteisiin keskittyneen tarinan taustalle.
Summa summarum:
Kirja ei lunastanut odotuksiani, koska olin ajatellut sen keskittyvän susien suojeluun ja luontokeskeiseen kerrontaan. Luonto ja sudet jäivät tarinan punaisen langan eli murhamysteerin taustalle. Kerronta oli myös - kuten murhamysteereissä ja jännityskirjallisuudessa yleensä - ajoittain aika raakaa ja olisin mielelläni jättänyt tietyt kohdat kokonaan lukematta.
Näin jälkikäteen ajateltuna oli onni, että en sinnikkäistä etsinnöistäni huolimatta onnistunut löytämään kirjaa käsiini. Kirja olisi aivan hyvin voinut jatkaa piilotteluaan kirjaston kätköissä.
Lisäsin kirjan uskolliselle lukulistalleni etsiessäni kirjaston tietokannasta luontoon liittyviä kirjoja.
Kirjan hellyttävä nimi sekä tietokantaan kirjoitettu kuvaus tarinasta loivat lämpimän mielikuvan ihmisen ja jäniksen välisestä ystävyydestä. Halusin tietää, kuinka kirjailija sai jäniksestä itselleen ystävän.
Kirja tuntui muutenkin mukavalta jatkumolta jo aiemmin lukemaani Marjut HjeltinJänis maailman myyteissä ja tarinoissa- nimiseen lasten- ja nuorten tietokirjaan.
Lyhyt kuvaus kirjasta
Maailmanlaajuisen pandemian vuoksi maaseutukotiinsa sulkeutuneen ja ympäri maailmaa matkanneen uraohjuksen, Cloe Daltonin, elämään ilmestyy yllättäen kesken kävelylenkin pienen pieni jäniksenpoikanen. Dalton on huolissaan keskellä tietä kyhjöttävästä jäniksenpoikasesta ja päättää ottaa sen mukaansa.
Dalton ruokkii ja huolehtii poikasesta parhaansa mukaan, tarkoituksenaan palauttaa pieni jänis takaisin luontoon sen kasvettua tarpeeksi isoksi pärjätäkseen yksin luonnon armoilla. Dalton ei missään vaiheessa halua tehdä jäniksestä lemmikkiään, eikä hän myöskään anna sille nimeä.
Jäniksenpojan kasvaessa Dalton luovuttaa maaseutukotinsa ja sen puutarhan jäniksen vapaaseen käyttöön. Hän jopa muuttaa omia rutiinejaan taatakseen jänikselle rauhalliset asuinolot talossaan.
Kirja kertoo tositarinan Chloe Daltonin ja jäniksen ystävystymisestä, sekä sen kasvusta kohti luonnossa vapaana elävän aikuisen jäniksen elämää.
Lukukokemus kirjan parissa
No, olihan tämä nyt aika lämpöinen ja jäniksentäyteinen tarina syksyn hämärien iltojen seuraksi!
Kirjan sivuilta huokuu Daltonin tuntema rakkaus ja kunnioitus kasvattamaansa jänistä kohtaan. Hän näki suuresti vaivaa oppiakseen kaiken tarpeellisen jäniksen kasvattamisesta.
Arvostan sitä ettei hän halunnut tehdä jäniksestä lemmikkiään, vaan pyrki takaamaan sille parhaimmat mahdolliset elinolosuhteet sen elämän aikana. En usko, että kovinkaan moni meistä olisi valmis vapaaehtoisesti luovuttamaan oman kotinsa villinä syntyneen jäniksen käyttöön.
Myös jäniksen vastavuoroisesti tuntema turvallisuuden tunne ja syvä luottamus kasvatti-ihmistään kohtaan tuntuu kerrassaan ihmeelliseltä. Pidin myös kirjan sivuille ripotelluista nippelitiedoista jäniksiin liittyen.
Vaikka kirja keskittyykin ensisijaisesti jänikseen ja sen kasvuun, kertoi kirja kauniisti myös kirjailijan itsensä kasvutarinan. Jäniksenpojasta huolehtiminen avasi Daltonin silmät ja auttoi häntä huomaamaan luonnossa vapaasti pompahtelevat pumpulihännät, sekä huomioimaan niiden villinä elävän jäniksen tarpeet.
Kritiikkiä hän antaa aivan perustellusti muun muassa tehomaanviljelystä ja ihmisen jatkuvasta tarpeesta muokata ympäristöään itselleen sopivaksi. Vaikka ympäristöystävällisiä keinoja luonnosta hyötymiseen on olemassa, jäävät luonto ja sen asukit nykyisellään aivan liian vähäiselle huomiolle.
Taas yksi kirja on luettu alusta loppuun saakka ja on koittanut aika palauttaa se takaisin kirjastoon.
Ennen kirjastoon lähtöä pyörittelin mielessäni ajatusta lukutauosta, sillä seuraavien kahden, kolmen viikon aikana aikatauluni tulisi olemaan varsin kiireinen. En ollut varma, ehtisinkö asettua aloilleni jokailtaisen lukurutiinin äärelle.
Kirjastoon päästyäni ja kirjan palautettuani ajatus lukutauosta haihtui savuna ilmaan. Eikä muuten ollut ensimmäinen kerta!
En vain voi itselleni yhtään mitään - kun astun sisälle kirjastoon, katseeni hakeutuu automaattisesti kirjahyllyihin ja aivoni virittäytyvät etsimään hyllyjen hämärästä piilotettuja kirjallisuuden helmiä. Kävelen syvemmälle kirjahyllyjen uumeniin ennen kuin ehdin sitä itse huomatakaan.
Niinhän siinä sitten kävi, että sallin itseni luopua koko lukutaukosuunnitelmasta. Lupasin tosin itselleni, että seuraavien viikkojen aikataulut huomioiden saisin lainata vain yhden kirjan. Valinta pitäisi siis tehdä tarkasti.
Miksi valitsin kirjan?
Tällä kyseisellä kirjastovierailulla uutuuskirjat vetivät puoleensa. Astelin saman tien tutkimaan hyllyä, johon kaikki uutuuskirjat oli aseteltu näytille.
Olen viime aikoina tykästynyt erityisesti luontokirjoihin, joten silmäni ja aivoni olivat virittäytyneet etsimään luontoon liittyviä kirjoja. Uutuuskirjahyllyn eteen pysähdyttyäni katseeni hakeutuikin kauniin siniseen kirjaan, jonka kansikuvassa oli perhonen, kauniita kukkia ja kirjan nimessä sana metsä.
Otin kirjan käteeni ja luin takakannen kuvauksen.
Metsien kaukainen sini on päiväkirjateos, joka koskettaa syvältä. Lukija kutsutaan pienen punaisen puutalon puutarhaan, kantarellimetsiin ja arjen haaveisiin. Elämää ja unelmia reunustaa myös upottava tummuus: kaksisuuntainen mielialahäiriö, jopa psykoosit.
Kirja muistuttaa elämän kauneudesta, luonnon hoivasta ja kirjoittamisen voimasta sekä tarjoaa vertaistukea elämän raskaisiin hetkiin.
Minun ei tarvinnut miettiä yhtään pidempään, minkä kirjan ottaisin mukaani. Olin valintani tehnyt.
Lukukokemus kirjan parissa
Onpas mielenkiintoista lukea jonkun toisen kirjoittamaa päiväkirjaa. Ihastuin syvästi Pölkin luontokuvailuun ja hänen tekemiinsä havaintoihin ympäröivästä luonnosta vuodenaikojen vaihtuessa toiseen. Pölkin tapaan tykkään itsekin liikkua luonnossa ja tehdä havaintoja ympäristöstäni.
Kävelylenkkieni aikana tutkin uteliaasti, mitä kaikkea luonnossa tapahtuu: kuulostelen linnunlaulua, lämmittelen auringonvalossa, annan tuulen heiluttaa vapaana liehuvia hiuksiani, nuuhkin rauhoittavaa männyntuoksua ja kosketan yläilmoihin kurkottelevia puunrunkoja. Sain kirjasta inspiraatiota aloittaa oman luontopäiväkirjan kirjoittaminen.
Pölkin omakohtaiset kokemukset kaksisuuntaisen mielialahäiriön sairastamisesta antoivat arvokasta tietoa ja uudenlaista näkökulmaa sairastuneen ihmisen mieleen.
Kirja oli oivallinen valinta kiireisen aikatauluni keskelle.
Sain luettua kaksi tuntureille sijoittuvaa kirjaa.
Molemmat kirjat tulivat vastaani kirjagramin kuvavirrassa. Ihastuin niiden kansikuviin ja Suomen Lapista kertoviin tarinoihin. Halusin mielikuvissani matkata erämaan luontoon.
Mari Pihlajaniemi: Olipa kerran Pohjola
Ensimmäinen lukemani kirja on Mari Pihlajaniemen mainio tietokirja naaleista, lajikadosta, ilmastonmuutoksesta, ihmisen toiminnan vaikutuksesta ympäristöön, katoavien lajien suojelusta ja toivosta kadonneiden lajien palauttamisesta takaisin luontoon.
Kirja kertoo, miksi naali katosi Suomesta ja kuinka naali yritetään palauttaa takaisin pohjoisille tuntureille. Naalin lisäksi Pihlajaniemi valottaa lukijalle pienen, mutta naaleille elintärkeän tunturisopulin roolia Pohjolan ekosysteemissä. Pikku hiljaa etelästä pohjoiseen levittäytyvät lajit ja niiden vaikutus naalien selviytymiseen on myös yksi kirjan kantavista teemoista.
Vaikka kirjan aihe on vakava, sen keskittyessä lajien katoamiseen ja ihmisen osallisuuteen kuudennessa sukupuuttoaallossa, Pihlajaniemi pyrkii esittämään asiat lukijalle lempein sanoin.
Toivoa on aina olemassa.
Me hävitimme ne kerran.
Tämä on uusi mahdollisuus, tilaisuus toimia toisin.
Anna Koikkalainen: Yksinvaeltaja
Toinen lukemani kirja kertoi tuntureilla vaeltamisesta yksinvaeltajan silmin.
Koikkalainen kertoo kirjassaan kokemuksistaan pohjoisen tuntureilla sekä tekemistään havainnoista ja oivalluksista vaelluksiensa aikana. Kirja on mielenkiintoista itsetutkistelua ja pohdiskelua vaellusten aikana nähdystä ja koetusta.
Mitä virheitä kirjailija on vaelluksillaan tehnyt ja mitä hän on niistä oppinut?
Kirja herättelee lukijaa aistimaan tuntureiden erämaaluonnon kauniin kuvailun kautta. Lukiessa tunturimaiseman ja erämaan hiljaisuuden voi nähdä ja kuulla sielunsa silmin.
Vaelluksillani olen löytänyt itseni nukkumasta paljakalla puron kainalossa,
pystyttämästä telttaani koivun alle tunturiterassilla,
Kirjan otsikko ja joutilaana makoilevan matkaajan kansikuva herättivät huomioni kirjaston tietokantaa tutkiessani. Tietokantaan kirjoitetun kuvauksen perusteella kirjailija on pohdiskellut nykyajan ihmisten tapaa lomailla, kun tavoitteena tuntuu olevan vain päästä perille matkakohteeseen ja paikan päällä suorittaa nähtävyyksiä.
Lentokoneen ahtaassa matkustamossa istuessa ja paikasta - tai mantereelta - toiselle nopeasti siirtymällä, ohi vilistävät maisemat ikkunan takana jäävät kokematta. Kokematta jäävät myös matkan varrella vastaantulevat ihmiset, erilaiset kielet ja kulttuurit.
Kirjailija itse suosii hidasta matkailua maata pitkin junassa istuen, tai ihan vain kävellen. Halusin lukea, millaisia havaintoja ja oivalluksia kirjailija on hitaan matkailunsa aikana tehnyt.
Niinpä kävelin kirjastoon hakemaan kirjan itselleni iltalukemiseksi.
Bussin jäädessä tulematta koko päivän aikataulu murtuu kuin kuivunut mutakakku. Viimeiseen hengenvetoon suunniteltu loma herättää lopulta vain lisäväsymystä lentokonevarauksen epäonnistuttua. Päivä riippukeinussa ei ota onnistuakseen, koska oikeastaanhan jotain pitäisi tehdä - vai miten se menikään?
Ohut kirja piti sisällään paljon oivaltavia havaintoja ja pohdiskeluja matkustamisesta ja lomailusta. Kirja oli helppolukuinen ja sen parissa illat kuluivat mukavasti.
Pidin erityisesti kirjailijan vinkistä heittää matkalle valmiiksi tehdyt suunnitelmat ja matkaoppaat roskiin. Mukaan kannattaisi mieluummin ottaa kirja, joka jollain tavalla kertoo lomailijan matkakohteesta.
Jos olet esimerkiksi matkalla Tukholmaan, valitse ruotsalaisen kirjailijan dekkari, jossa rikos tehdään Tukholmassa. Pääset rikosetsivien matkassa tutkimaan Tukholman katuja jo ennen kuin saavut hotellillesi. Saatat löytää kirjasta mielenkiintoisia paikkoja, joita matkaoppaissa ei mainita lainkaan ja joissa lukemasi kirjan innoittamana haluat mahdollisesti matkasi aikana vierailla.
Kirjan lukeminen matkan aikana voi parhaimmillaan virittää lomailijan matkakohteensa tunnelmaan ja opettaa uutta matkakohteen kulttuurista tai historiasta. Kirja voi myös antaa vinkkejä salaisista, suosittujen turistinähtävyyksien ulkopuolelta löytyvistä ja turisteilta usein huomaamatta jäävistä vierailukohteista.
Hyvällä matkailijalla ei ole pysyviä suunnitelmia
eikä hän yritä päästä perille
Laotse, Tao Te Ching
Joitakin vuosia sitten, matkustaessani yksin Japaniin, otin matkalukemiseksi kirjan, joka kertoi kirjailijan tutkimustyöstä ja kokemuksista Kiotossa. Lentokoneessa kirjaa lukiessani mieleni virittäytyi tulevaan seikkailuun. Uppouduin tarinaan syvemmin, koska kirjassa mainittu paikka on todella olemassa - ja mikä parasta - lentokoneen laskeuduttua olisin itsekin vain yhden junamatkan päässä Kiotosta!
Perille päästyäni kuljin samoja katuja, maistelin samoja ruokia ja koin samoja ainutlaatuisia hetkiä, joista kirjailija kirjassaan kirjoitti. Kirja elävöitti matkaani ja kulki mukanani matkan alusta loppuun asti.
Aion ottaa Dan Kieranin vinkit hitaasta matkustamisesta käyttöön. Voisin nykyistä useammin pakata reppuni täyteen evästä ja kävellä ympäri asuinpaikkaani - heittäytyä paikallisesta asukkaasta joutilaaksi matkailijaksi ja tutustua ympäristööni turistin silmin.
Luontokirjojen ja elämäntaito-oppaiden parissa kohti vuoden viimeisiä päiviä
Syksy on vasta kolkuttelemassa ovella, kun kirjoitan tätä postausta kotikoneeni äärellä. Istun jalat ristissä pehmoisen pörrömaton päällä ja kuuntelen ikkunan takana ropisevaa vesisadetta.
Olen avannut kirjaston tietokannan ja selaan puhelimeltani uskollista lukulistaani. Pohdin, millaisia kirjoja haluaisin tulevien viikkojen ja kuukausien aikana lukea.
Olen viime aikoina huomannut, että kirjallisuuden lajityypit, joita yleensä tykkään lukea, eivät enää tuota samanlaista mielihyvää kuin aiemmin. Luulen, että olen lyhyen ajan sisään lukenut liian monta kirjaa, jotka ovat olleet aiheiltaan liian raskaita ja pitäneet sisällään liian monta surullista tarinaa.
Tällä hetkellä tuntuu, että haluaisin rauhoittaa levotonta mieltäni luontoelämyksien, elämäntaidon, tavallisen ihmisen elämään keskittyvien ja hyvää mieltä tuottavien teosten parissa. Haluan lukea tarinoita, jotka eivät aiheuta useamman päivän kestävää alakuloa. Haluan inspiroitua, innostua ja positiivisesti yllättyä lukemastani!
Kaipaan käsin kosketeltavia tarinoita juuri nyt, tässä hetkessä elettävästä elämästä.
🍂
Pidän vesisateesta, mutta tänä iltana mieleni ei tee lähteä ulos. Katselen ja kuuntelen vesisadetta mieluummin oman kotini pörröiseltä matolta käsin. Kaiken lisäksi kirjasto taitaa olla jo suljettu tähän aikaan illasta.
Onneksi elämme internetin ihmeellistä aikaa.
Kaikkien saavutettavissa oleva ja internetin syövereissä sijaitseva kirjaston tietokanta osoittautuu jälleen kerran oivalliseksi apuvälineeksi. Kirjoitan hakukenttään muutamia hakusanoja, joilla toivon löytäväni seuraavaa kirjastovierailua varten hyvän mielen kirjoja.
Ja niitähän löytyy, jos vain osaa etsiä. Kirjoitan uskolliselle lukulistalleni ylös muutamia mielenkiintoisilta ja tämän hetkiseen lukutarpeeseen sopivalta vaikuttavia kirjoja.
🍂
Loppuvuoden lukulistan kirjoittaminen osoittautuu mitä mainioimmaksi sadepäivän ajanvietoksi. Tunnen oloni keventyneen ja mieleni piristyneen pelkästään kirjaston tietokantaa tutkimalla ja uudenlaisista kirjoista tietoa hakemalla. Nämä kaikki lukulistalleni kirjoitetut kirjat tuntuvat - jos sallitte hienoisen kaunopuheisuuden - hivelevän sieluni syvimpiä sopukoita.
Suurin kysymysmerkki lienee, minkä kirjan lukisin ensimmäisenä, kun mieleni tekisi lukea kaikki kirjat kerralla. Tyypillinen lukutoukan ongelma. 😉
Suurimpia haaveitani elämässä ovat olleet kirsikankukkien kukinnan näkeminen ja kabuki-näytelmän katsominen Japanissa. En olisi ikinä uskonut näiden kahden haaveen voivan toteutua, mutta elämä osaa yllättää positiivisesti.
Tein ensimmäisen itsenäisen ulkomaanmatkani vuoden 2023 elokuussa. Matkakohteeksi valikoitui jo aiemmilta reissuilta tutuksi tullut Japani, lopullisena määränpäänä maan entinen pääkaupunki Kioto. Matkani aikana pääsin katsomaan Kioton Minamiza-teatterissa kabuki-näytelmän nimeltä Kaidan Botan Dōrō, vapaasti suomennettuna kummitusnäytelmä Pionilyhty.
Kabuki- näytelmän juliste
Matkalle valmistautuminen
Noin kuukausi ennen matkaa kävin lippuostoksilla kabukin virallisilla nettisivuilla. Tyypillisen kabuki-teatterin tapaan Minamiza-teatterin katsomo on rakennettu kolmeen eri kerrokseen, sen katsomon kiertäessä näyttämöä kolmea seinustaa pitkin. Kalleimmat - ja näin ollen parhaimmat - paikat sijaitsevat katsomon alimmassa kerroksessa.
Olin jo etukäteen päättänyt, että varaan itselleni paikan katsomon alimmasta kerroksesta, jos se vain on mahdollista. Kabuki-näytelmän katsominen tuntui ainutkertaiselta tilaisuudelta, johon käyttäisin mielelläni hieman enemmän rahaa.
Menin lippuostoksille nettiin noin neljä tuntia virallisen lipunmyynnin aloittamisen jälkeen ja yllätyin, kuinka täyteen varattu teatteri jo tässä vaiheessa oli. Japanin elävän kansallisaarteen ja suosituimman onnagata-näyttelijän (miespuolinen kabuki-näyttelijä, joka on erikoistunut naisrooleihin) Bandō Tamasaburō V:n esiintyminen Kiotossa oli saanut paikalliset teatteriharrastajat hyvissä ajoin liikkeelle ja lippuostoksille. Onnekseni sain varattua paikan katsomon alimmasta kerroksesta ja vieläpä varsin läheltä päälavaa.
Sain tekemästäni ostoksesta kuitin ja varausvahvistuksen varauksessa ilmoittamaani sähköpostiin. Varausvahvistuksessa kerrottiin, että lippu varaamaani näytökseen tulisi hakea henkilökohtaisesti Minamiza-teatterin lipunmyynnistä näytelmän esityspäivänä.
Kohti Kiotoa
Lento Helsingistä Tokioon kesti noin 13 tuntia. Vietin pitkän lennon jälkeen yhden yön Tokiossa ja jatkoin matkaani Kiotoon seuraavana päivänä. Hotellissa nukkumani palauttavan yöunen ja aamupalalla nautitun runsaan aterian jälkeen suuntasin Tokion rautatieasemalle, josta luotijuna kuljetti minut elokuun helteessä kylpevään Kiotoon.
Kiotoon saavuttuani nautin matkan ensimmäiset päivät kaupungin lukuisista temppeleistä, herkullisesta ruoasta, paikallisesta kulttuurista, keskusteluista paikallisten asukkaiden kanssa, kauniista luonnosta ja rauhallisista kävelyretkistä Kamo-joen varrella. Matkani puolivälissä koitti aika uppoutua kabukin maailmaan.
Kuva kirjan sivuilta: Minamiza-teatteri ulkoapäin kuvattuna
Historian havinaa Kamo-joen varrella
Kävelin Minamiza-teatterin lipunmyyntiin Kaidan Botan Dōrō -näytelmän esityspäivän aamuna heti lipunmyynnin auettua. Esitin tiskillä ystävälliselle lipunmyyjälle sähköpostiini saapuneen varausvahvistuksen. Varausvahvistuksen näytettyäni sain kauniisti paketoidun paperisen sisäänpäsylipun teatteriin, englanninkieliset ohjeet teatterietiketistä ja kabuki-näytelmän julisteen. Lipunmyyjä ohjeisti minua saapumaan teatterille noin puolitoista tuntia ennen esityksen alkua.
Lipunmyynnistä poistuttuani kävelin Kamo-joen vartta, jonka varrella Minamiza-teatteri sijaitsee. Kulkiessani huomasin patsaan, joka on pystytetty Izumo no Okuni -nimisen naisen muistoksi. Kabuki-teatterin uskotaan saaneen alkunsa Edo-kaudella vuonna 1603, kun Izumo no Okuni -niminen nainen aloitti kabuki odori -nimisten tanssien esittämisen Kiotossa, kuivuneen Kamo-joen penkereellä.
Katselin patsasta ja mietin, kuinka vanha teatteritaiteen muoto kabuki oikein onkaan. Taivaalle noussut paahtava aurinko ja iholle liimautuva kostea kuumuus pakottivat minut lopulta jättämään historian havinan taakseni. Kävelin lähellä sijaitsevaan mukavasti ilmastoituun konbini-lähikauppaan hakemaan itselleni pientä evästä nautittavaksi ennen näytelmän alkamista.
Elokuun helteestä kummitusnäytelmän hyytävään henkäykseen
Kabuki-näytelmän alkamiseen ei ollut enää pitkä odotus. Joen varrella viettämäni hengähdystauon jälkeen kävelin lipunmyynnistä saamieni ohjeiden mukaan noin puolitoista tuntia ennen näytöksen alkua teatteriin. Näytin lippuni sisäänkäynnillä, jonka jälkeen pääsin sisälle teatteriin. Kävin ennen näytöksen alkua tutkimassa teatterin sisätiloja ja myynnissä olevia muistoesineitä. Päätin käydä ostoksilla näytelmän väliajan koittaessa.
Myyntikojut tutkittuani menin katsomon puolelle ja istahdin omalle paikalleni. Ihastelin katsomon kaunista sisutusta: penkit olivat ruusunpunaisia ja katon koristeelliset kultaiset lamput loivat katsomoon lämmintä valoa. Lavan eteen oli vedetty punainen, kultaisilla kuvioilla koristeltu esirippu.
Hetki ennen näytöksen alkua teatterin työntekijät kulkivat katsomon poikki ja muistuttivat katsojia olemaan hiljaa näytelmän aikana ja sulkemaan matkapuhelimet. Katsomon seinällä oleva suuri kello ja terävät hyōshigi-puupalikoiden napsahdukset kertoivat näytelmän alkavan.
Kuva kirjan sivuilta: Minamiza-teatterin katsomo päälavalta katsottuna. Katsomon poikki kulkee puinen hanamichi.
Tunnelmia kabuki-näytelmästä
Kabuki-näyttelijät astuivat lavalle raikuvien aplodien saattelemana. Pystyin aistimaan, kuinka katsomossa vallinnut jännittävän odottava tunnelma purkautui näytelmän suurimman tähden, Bandō Tamasaburō V:n, astuessa lavalle.
Uppouduin kerta heitolla silmieni edessä esitettävään näytelmään. Katselin lumoutuneena upeaa lavastusta, hahmojen meikkiä, peruukkeja ja puvustusta, ja kuuntelin ihastuksissani näyttelijöiden melodista äänenkäyttöä ja livenä teatterin kulisseissa soitettavaa taustamusiikkia. Nautin rummutuksen nostattamasta sydämensykkeestä ja jännityksen tunteesta.
Näytelmän väliajalla kävin ostamassa itselleni kirjan, joka oli valmistettu vain tätä näytelmää varten. Kirjassa on Bandō Tamasaburō V:n ja toisessa pääroolissa näytelleen Kataoka Ainosuke VI:n haastatteluita sekä kauniita kuvia Minamiza-teatterista.
Kaidan Botan Dōrō oli kokonaisuudessaan viihdyttävä ja tunnelma ajoittain jännittävä - olihan kyseessä kummitusnäytelmä. Kummituksista huolimatta sain myös nauraa sydämeni kyllyydestä, kun näytelmään oli ripoteltu mukaan pieniä huumorinkukkasia. Vaikka näytelmä oli kokonaan japaniksi, ei kielitaidon puute osoittautunut minkäänlaiseksi esteeksi. Nautin jokaisesta hetkestä täysin rinnoin.
Kuva kirjan sivuilta: Japanin elävä kansallisaarre, Bandō Tamasaburō V
Näytelmän jälkeen olin pienessä hurmoksessa. Halusin pitkittää kabukin jälkeistä olotilaani vielä hetkeksi, joten jäin vielä istuskelemaan Kamo-joen varrelle. Tuijotin kaukaisuudessa siintäviä vuoria ja taivaalle nousevaa kuuta. Mietin, kuinka onnekas olenkaan, kun sain kokea näin ainutlaatuisen kulttuurielämyksen - ja vieläpä kabukin synnyinsijoilla Kiotossa!
Hetken aikaa istuttuani kävelin läheiseen temppeliin osoittamaan kiitokseni matkani aikana koetuista hienoista hetkistä paikallisille jumaluuksille.
Loppusanat
Kabuki-teatteri on hyvin vanha, noin 400 vuotta sitten Japanissa perustettu teatteritaiteen muoto, joka on säilynyt miltei muuttumattomana nykyaikaan asti. Tulen seuraamaan suurella mielenkiinnolla, kuinka kabuki-teatteri tulee tulevien vuosikymmenien aikana kehittymään - siirtyykö vuosisatojen aikainen sukupolvelta toiselle välitetty suullinen perintö edelleen tuleville sukupolville?
Itsenäinen Japanin matka ja matkan aikana katsomani kabuki-näytelmä jäivät ikuisesti sydämeeni. Kävisin mielelläni katsomassa kabuki-näytelmän vielä uudelleen, jos siihen joskus tulevaisuudessa tulee uusi tilaisuus.
Pitkän kirjoituksen päätökseksi liitän tähän alle Youtubesta löytämäni Kaidan Botan Dōrō -näytelmän trailerin.
Yritin löytää mielessäni olevaa kirjaa kirjahyllyjen kätköistä, mutta en vain onnistunut löytämään sitä. Pyysin apua kirjakaupan myyjältä, jonka avulla kirja lopulta löytyi. Olin jo aikeissa maksaa ostokseni kassalla ja lähteä kirjakaupasta kotiin, kun kirjakaupan myyjä sattui huomaamaan kiinnostukseni Japanista kertovia kirjoja kohtaan.
Myyjä kertoi, että hänellä on mielessä eräs kirja, joka voisi kiinnostaa minua. Myyjän saattelemana kävelin kirjahyllyn luo, josta myyjä poimi kauniin vaaleanpunaisen kirjan käteensä. Ihastuin saman tien sen kauniiseen kansikuvaan ja ihastuksen huokauksen nostattavaan runolliseen nimeen.
Asioita jotka saavat sydämen lyömään nopeammin
Kuuntelin myyjän kertomusta hänen lukukokemuksestaan kirjan parissa. Vaihdoimme ajatuksia lukemisesta ja myyjän intohimosta japanilaisia puutarhoja kohtaan. Lyhyen, mutta hedelmällisen keskustelumme myötä päätin lisätä Mia Kankimäen kirjan muiden ostosteni joukkoon.
Kotiin päästyäni keitin kupillisen teetä lukuhetkeä varten, asettelin itseni mukavasti sohvan nurkkaan, laitoin varta vasten kirjakaupasta ostamani kirjan syrjään ja otin sen sijaan myyjän suositteleman kirjan käteeni. Siemaisin lämmintä teetä, aloitin lukemisen ja... olin heti koukussa!
Kirsikankukat, elämä - se on aivan pian ohi.
Ja sitä ennen siitä on otettava kaikki irti.
Oletko joskus haaveillut irtiotosta? Mia Kankimäki jätti 38- vuotiaana päivätyönsä kustantamossa ja lähti jäljittämään sielunsisartaan, tuhat vuotta sitten elänyttä japanilaista hovinaista Sei Shōnagonia. Tutkimusmatkailijan kokemuksista syntyi hauska, hurmaava kirja, jonka Matkailulehti Mondo valitsi vuoden 2013 matkakirjaksi.
Kirja alkaa Kankimäen kertomuksesta omasta elämäntilanteestaan ja kyllästymisestään jokapäiväiseen oravanpyörään. Elämä toistuu päivästä toiseen samanlaisena, jonka vuoksi irtiotto sekä oravanpyörästä irrottautuminen on enemmän kuin tervetullutta. Siispä Kankimäki irtisanoutuu päivätöistään, luopuu omasta asunnostaan, muuttaa tavaransa vanhempiensa ullakolle, hakee apurahoja kirjansa kirjoittamista varten ja lähtee kielitaidottomana Japaniin.
Kirjassa Kankimäki kertoo tutkimustyöstään ja kokemuksistaan Kiotossa, kun hän lähti jäljittämään ja tutkimaan Heian- kaudella elänyttä hovinaista, Sei Shōnagonia. Kankimäen tekemää tutkimusmatkaa ja tarinaa siivittävät lainaukset Sei Shōnagonin Heian- kauden Japanissa (vuodesta 794 vuoteen 1185) kirjoittamasta Tyynynaluskirjasta.
Hurmaannuin Kankimäen tyylistä kirjoittaa ja hengästyttävän valloittavasta tarinankerronnasta. Vietin monta ihanaa iltapäivää kirja kädessäni lukien ja kuvitellessani olevani itsekin keskellä Kioton upeita maisemia. Ihastelin Kankimäen rohkeutta jättää kaikki tuttu taakseen ja kykyä heittäytyä kohti tuntematonta seikkailua.
Minusta oli virkistävää lukea Kankimäen hieman päiväkirjamaisesti kirjoitettua, mutta tiukkaa faktatietoa Heian- kauden hovielämästä, historiasta ja sen aikakauden hovinaisista sisältävää matkakirjaa. Kirsikkana kakun päällä on Kankimäen koko kirjan alusta loppuun saakka, kuin läheisen ystävän kanssa, käymä kuvitteellinen keskustelu Sein kanssa.
Ehkä olen nyt saanut mono no awaresta aavistuksen. Ehkä se viittaa juuri tähän, kirsikankukkien ylimaalliseen kauneuteen, ja tietoon siitä, ettei se kauneus kestä kuin hetken, että se on pian ohi, mutta sitä ennen sen kokeminen (ja samalla sen katoavuuden tajuaminen) on niin pakahduttavaa, ettei sitä pysty ilmaisemaan muuten kuin huudahtamalla ah, sielunsa syvyyksistä, tunteen täsmällistä olemusta milloinkaan tavoittamatta. Ehkä juuri tämä herkkyys katoavuudelle, sanoin ilmaisemattomalle, puhuttelee minua tässä kulttuurissa enemmän kuin mikään muu.
Olen ikuisesti kiitollinen kirjakaupan myyjälle, joka rautaisella ammattitaidollaan osasi ohjata minut mielenkiintoisen kirjan äärelle. Ilman hänen apuaan tämä helmi olisi voinut jäädä kokonaan löytämättä.
Sykähdyttävän lukukokemuksen lisäksi kirja on antanut itselleni rohkeutta toteuttaa oma itsenäinen ulkomaanmatka ja seikkailu Japanissa. Luen kirjaa säännöllisin väliajoin, sillä sen seikkailuhenkinen ja arjen irtioton mahdollistama tarina pitää minut edelleen tiukasti otteessaan. Kankimäen ja Sein seurassa matkustaminen auttaa helpottamaan kaukokaipuutani Kiotoon.
Asioita jotka saavat sydämen lyömään nopeammin on Kankimäen ylistys sielunsisarelleen. Sei olisi lopputuloksesta varmasti ylpeä.
